Maisteri Iisak Emanuel Eneberg oli näet jo saanut valtakirjan konsistoriolta. Sama Eneberg oli jo toisen kerran vaalissa tähän kotipitäjäänsä, mutta onni oli nytkin vastainen. Tietysti oli Eneberg itse syytön erehdykseen, jos siinä joku olisi syyllinen ollutkin. Mainittakoon tässä ohimennen, että huhu kertoi sen kepposen tapahtuneen edellisen kirkkoherran lesken, eikä Enebergin, eduksi. Se ainakin on varma, että toinen kirjanpitäjistä vaalissa oli saman lesken vävy. Oli miten hyvänsä, mainitut papit saivat nuhteita konsistoriolta. Asia, joka oli riidassa koko armovuosien ajan (edellinen kirkkoh. Tuomas Kriander kuoli 1798), päättyi vasta 1801 kevättalvella. Tällä ajalla oli Ruoveden kirkkoherran virka rovasti Forseliuksen kuoleman kautta 1799 tullut avoimeksi ja seurakuntalaiset kehottivat Bergeliniä hakemaan omaan seurakuntaan, mutta kun hakemukseen Merikarvialle ei ollut silloin vielä tullut lopullista päätöstä, ei B:n sopinut sitä tehdä. Että merikarvialaiset olivat tyytyväiset asian lopulliseen päätökseen, näkyy siitä, että he menivät vielä talvikelillä kuudellatoista hevosella papin kuormia tuomaan. Asia on siinä suhteessa huomattava, että tapaus silloin oli seurakunnassa ensimmäinen ja ainoa laatuaan, kunnes vasta viime aikoina tuo kaunis tapa on Merikarvialla tullut käytäntöön.
Keväällä 1801 muutti B. siis perheineen Merikarvialle. Omilla hevosilla sekä Ruoveden ukkojen saattamina saapuivat matkustajamme ratsain Siikaisiin, sieltä vierasvaraiset siikaislaiset saattelivat heidät veneillä järviä myöten Merikarvialle Lankosken kylään, jonka asukkaat taaskin veivät heidät tuota silloin vielä valtavan luonnonihanaa jokea alas pappilaan. Silloin ei vielä ollut maanteitä, muuta kuin valtamaantie, joka kulkee halki seurakunnan. Ainoastaan polkua, joka luikerteli yli nevojen ja rotkojen, pääsi silloin emäkirkolta kappeliin. Merikarvialla oli siihen aikaan, jo edellä mainitun 19:nnen vuosisadan alulla painetun matrikkelin mukaan 1652 henkeä ja Siikaisissa 1178 eli yhteensä 2830. Taloja oli kaikkiaan 152, joista 85 kuului emäkirkolle. Ajan merkkeinä on mainittava, että Merikarvialla silloin saarnattiin joka toinen sunnuntai suomen- ja joka toinen ruotsinkielellä ja juhlapäivinä molemmilla kielillä. Nykyään on määränä pitää seurakunnassa kuusi kertaa vuodessa ruotsalainen jumalanpalvelus.
Samana kesänä kävi Ruovedeltä muutamia isäntiä Merikarvialla uutta kirkkoherraa tervehtimässä. Tietysti oli tapaaminen sangen ilahduttava ja vieraat olivat sydämellisesti tervetulleet. Eniten liikutti kirkkoherran mieltä syy, jonka vuoksi he olivat tulleet. Seurakunta oli yksimielisesti valtuuttanut heidät pyytämään, että Bergelin vielä tulisi neljänneksi hakijaksi Ruovedelle. Erään joukostaan olivat miehet aikoneet lähettää Merikarvialta viemään B:n hakemusta meritse Turkuun. Mutta vaikka Bergeliniä liikuttikin hänen entisten seurakuntalaistensa ystävällisyys, ei hän kuitenkaan tahtonut suostua heidän ehdotukseensa. Hänestä ei ollut soveliasta, että hän, vastikään saatuansa kuninkaan valtakirjan, osoittaisi tyytymättömyyttä hakemalla pois seurakunnasta, jossa hän vielä lisäksi perheineen hyvin viihtyi. Ja kenties tuosta asettumisestakin neljänneksi hakijaksi olisi voinut toisten hakijain suhteen syntyä joku rettelö, joka ei olisi päättynyt muuten kuin kuninkaan välityksellä.
Edellisen kirkkoherran leskelle Rebekka Krianderille oli Eneberg, siinä tapauksessa että hän saisi viran, luvannut maksaa "leskentynnyreitä" kokonaista viisi tynnyriä rukiita, yhden ohria ja lehmän ruuan, vaikka ainoastaan yksi tynnyri oli maksettavaksi määrätty. Ja ettei siis köyhä leski olisi tullut kärsimään, maksoi Bergelin tälle kuusi tynnyriä rukiita ja kaksi ohria, kahden lehmän elatuksen, teurastusnaudan ym. sekä auttoi leskeä hänen poikiensa koulutuksessa. Näitä oli kolme: Tuomas Timoteus, Johannes Gabriel ja Taavetti. Kun nämä lähtivät kouluun heidät aina pappilasta evästettiin, ja kun omille lapsille kudottiin kangasta, saivat leskirouvankin pojat aina samasta vaatteensa.
2.
Vuosi 1808. Rajevski.
Kirjoitettiin vuosiluku 1808. Se piirrettiin miekan kärjellä kansan muistiin sekä historian lehdille.
Koska arvelen, että lukija mielellään tahtoisi tutustua kertomuksemme päähenkilön valtiollisiin mielipiteihin tuona kansan tärkeänä vaiheaikana, kerron niistä sen minkä varmasti tiedän.
Kun Bergelin 1788 syyskesällä oli Turussa kirkkoherran tutkintoa suorittamassa, olivat mielet kiihkeimmillään Anjalan liiton johdosta. Hän kuuli sitä asiaa paljon pohdittavan sinne ja tänne. Mutta vaikka hän ei pappina voinut tyytyä Kustaa kuninkaaseen, joka laittomasti oli aloittanut sodan ja josta useita juttuja oli liikkeellä, oli hän kuitenkin täydellisesti kuningasmielinen ja sanoi liiton jäseniä maankavaltajiksi.
Vuonna 1808 maaliskuun lopulla tahi huhtikuun alussa, kun kenraali Rajevski oli matkalla pohjoista kohti, pysähtyi hän Merikarvian kirkonkylään joukkoineen. Kenraali itse ja korkeampi upseeristo sijoittuvat pappilaan, jossa sen lisäksi sotaväkeä vilisi pihankin täynnä, ja kuormasto sijaitsi pappilan alapuolella olevalla tiellä, joen varrella ja joella. Edellä oli pitkin paaston aikaa kulkenut maan puolustusväkeä, jota Klingspor komensi pakoon, nyt oli valloittajien vuoro tullut. Turkuun oli jo venäläisten pääkomentaja Buxhövden asettanut pääkortteerinsa, Uusikaupunki ja Rauma olivat miehitetyt ja koko lounainen osa maastamme oli niinmuodoin nyt valloitettu.