Kenraali oli vanhanpuoleinen mies, lempeäluonteinen ja ystävällinen. Kirkkoherralta saapuneen päivälliskutsun hän otti mielihyvällä vastaan kiittäen sekä omasta että paikalla olevien upseeriensa puolesta. Päivällisen jälkeen käyskelivät herrat salissa ja puhelivat maan yleisestä tilasta.
Kirkkoherra lausui peittelemättä huolensa isänmaan tulevaisuudesta. Silloin kenraali, kävellen hänen rinnallaan, laski käsivartensa hänen kainaloonsa vakuuttaen, että hänen levottomuutensa on liiallinen. Keisari Aleksanteri, jonka kanssa kenraali itse oli keskustellut Suomen kohtalosta, oli jalomielinen ja lempeä ruhtinas, joka tahtoi kaikkien alamaistensa todellista onnea. — Me emme tahdo tätä maata hävittää, vaan onnelliseksi tehdä, siitä on meillä itsellämmekin oleva hyötyä, sanoi hän. Ja kehottaen kirkkoherraa tyynesti odottamaan asiain kypsymistä, lisäsi hän, keveästi lyöden häntä kädellään olalle: — Pastori voi olla tyyni.
Sen lisäksi hän oli jo aikaisemmin antanut senkin vakuutuksen, ettei sotaväellä ollut lupaa ryöstää tahi muuten tehdä kansalle mitään pahaa. Ja jos he tarvitsisivat jotakin, niin tulisi heidän ostaa eikä maksutta ottaa. Mutta jos kuitenkin jotakin vallattomuutta tapahtuisi, niin saataisiin asiasta tehdä kanne pääkenraalille Turkuun, tahi jos kanne koski hänen omaa väkeään, hänelle itselleen. Syyllinen saisi rangaistuksen, ja aineelliset vahingot korvattaisiin.
Sotaväkeä siis kyllä oli kielletty ryöstämästä, mutta kuitenkin kansallispahe, joksi sitä silloin nimitettiin, voitti kiellon. Niin juuri tältäkin päivältä oli muistissa, että sotamiehet lähtiessään ryntäsivät keittiöön ja ryöstivät astiainpesijältä kaikki hopealusikat, vaikka talon oma tytär seisoi vieressä, niinikään kaikki kupariastiat seiniltä, sekä mitä muuta heille kelpaavaa löytyi. Ryöstetyt tavarat kätkeytyivät sinellien sisään. Naiset kyllä huusivat apua, mutta teko tapahtui niin äkkiä, että ryöstäjät olivat kaikki tiessään, kun hämmästys vähän meni ohitse. Kenraali oli jo hyvän matkan päässä upseereineen eikä siis voinut tietää ja ehkäistä ilkityötä.
Keväällä kenraalimajuri Demidovin ollessa matkalla Vaasaan, kun iso talven pesu oli tehty pappilassa, vietiin kaikki pesuvaatteetkin, jotka olivat kuivumassa. Joku kenties kummeksuen hymyilee, että niin vähäpätöistä, kuin pesuvaatteetkin, on mainittu. Mutta se tietää aivan vähän vanhan ajan elämästä, joka sitä kummeksuu. Kun pellavat kotona kasvatettiin, valmistettiin, itse kehrättiin, kudottiin ja käsin ommeltiin, niin olipa ison vaatevaraston menettäminen samaa kuin talon naisten monivuotisen ahkeran työn tulosten kadottaminen.
Millä kielellä Bergelin puhutteli venäläistä kenraalia? Hän puhui sujuvasti saksaa, jota venäläiset upseeritkin yleisesti puhuivat. Hän oli vielä lisäksi hieman leikillinen ja luonteeltaan hienotunteinen, jotka ominaisuudet tekivät puheen miellyttäväksi ja sattuvaksi. Tähän tuli lisäksi vielä hyvä ihmistuntemus, jonka avulla hän saattoi ikäänkuin katsoa toisen sydämeen. Bergelinin koko käytös oli sitä laatua, että hän herätti luottamusta ja helposti voitti ihmisten sydämet, sillä hänen ystävällinen ja vakaa katseensa sekä koko olemuksensa ilmaisi kristillisen hengen elähdyttämää mieltä. Saksankieli oli hänellä jo lapsuudestaan äidinperintöä ja kieliopillisesti tutkimalla oli hän siihen vielä täydellisemmin perehtynyt. Hänellä oli tapana tutkia kaikki saarnansakin saksankielisen Lutherin postillan mukaan, jota ei silloin vielä ollut suomen tahi ruotsinkaan kielelle käännetty.
Muun sotaväen käytös ei tavallisesti antanut aihetta suuriin valituksiin, lukuunottamatta tuota heidän anastushaluaan, mutta kasakoista oli valitus yleinen. Niinpä keväällä muuan Kulnevin etujoukko, jossa kaivattiin erästä kasakkaa, raahasi hevostensa välissä kolmea talonisäntää, jotka sattuivat kasakoiden tielle. Isännä olivat Juho Tuorila, Erkki Stubila ja Juho Lankoski. Tuorilan veivät kasakat Venäjälle (vai lieneekö kuollut tielle?), Stubila, joka oli vanhempi mies, tästä juoksemisesta, joka kesti Lankoskelta Poriin saakka, noin viisikymmentä kilometriä, tuli elinajakseen vialliseksi; Lankoski, nuori voimakas mies, kesti rääkkäyksen.
3.
Suomen kansan käännekohdassa. Uskollisuusvalan ottaminen. Von Vegesack.
Viaporin antautumisen jälkeen huhtikuun 6 päivänä 1808 venäläiset pitivät Suomea jo valloitettuna maana. Pietarissa toimitettiin jo toukok. 9 päivänä juhlallinen kiitosjumalanpalvelus Suomen valloittamisen johdosta.