Kauan jo olen halunnut saada puhua jollekin kristillismieliselle papille tilastani, ja olen siinä tehnyt yrityksiäkin, mutta pahin asia on aina jäänyt sanomatta, en ole koskaan voinut puhua mieltäni puhtaaksi. Mutta nyt tuli tunnontuska niin polttavaksi, että minun täytyi saada ripissä tunnustaa syntini, ja minun oli pakko lähteä teitä etsimään. En voinut saada lepoa, ennenkuin olen tunnustanut rikokseni ja jälkimaailmalle, joskin liian myöhään, puhdistanut syyttömän muiston.
Olisin silloin ensi vuosina julkisesti tunnustanutkin tekoni ja kärsinyt ansaitun rangaistukseni, se olisi ollut minulle helpompikin kantaa kuin nämä monikymmenvuotiset tunnonvaivat kurjan elämäni aikana, mutta sitä en hennonnut tehdä omaisteni tähden. Heillä on kyllin jo ennestäänkin ollut murhetta minun tähteni. Vieläkö nyt sekin lisäksi —? En voinut häväistä isäni kunniallista nimeä — olisiko hänen pitänyt löytää kadotettu poikansa — murhaajana?
Ja eipä se olisi sittenkään herättänyt kuollutta haudastaan. Tosin se olisi puhdistanut hänen nimensä, mutta voi minä olen kadehtinut häntä, joka viatonna lepää haudassaan! Kaiketi vanhempani jo aikaa sitten ovat kuolleet, mutta en sittenkään voi, en voi, minä olen pelkuriraukkakin. Minä olen ollut onnettomin ihminen maan päällä…
* * * * *
Tämä oli miehen tunnustuksen sisällys.
Kirjoittiko kirkkoherra Bergelin hänen tunnustuksensa muistiin heti kotiin saavuttuaan, sitä en tiedä, sillä rouva ei siitä mitään virkkanut. Voipa siis niinkin olla, että se aluksi jäi toistaiseksi, ja kolme vuotta myöhemmin sai Bergelin halvauksen, joten se häneltä tietysti jäi sikseen. Mutta jos otaksumme, että hän sen tekikin, mikä kuitenkin on luultavinta, niin on se kumminkin varmaan hukkunut muiden tärkeitten paperien ja asiakirjojen kanssa, jotka eräs murtovaras heti kirkkoherran kuoltua vei hänen ison kaappinsa salalaatikosta. [Tämä tunnoton murtovarkaus tapahtui kirkkoherran hautauspäivänä. Sen toimeenpanija, eräs läheinen henkilö, tahtoi saada haltuunsa erään kuitin, joka osoitti kirkkoherran jo aikoja sitten suorittaneen erään 800 riksin suuruisen lainan, jonka maksu sitten leskeltä uudestaan kiskottiin korkoineen. Oliko varkaan käsiin joutuneessa laatikossa myöskin kirjallinen todistus Livónin syyttömyydestä, sitä ei kukaan varmaan tiedä, mutta otaksutaan niin olleen. Tämän varkausjutun olenkin maininnut ikäänkuin puolustukseksi Bergelinin perheelle, jota ehkä muuten moitittanee siitä, ettei se ole saattanut julkisuuteen todistusta Livónin syyttömyydestä.]
Maria Elisabet Livónin nimen yhdenlaisuus rouva Bergelinin nimen (M. E. Levon) kanssa, oli vähällä saattaa tälle viimemainitulle käräjänkäynnin. Ensinmainittu, joka oli ollut avioliitossa jonkun maanviljelijän kanssa — nimeä en muista — oli nyt leskenä. Leski oli erään tekemänsä velkakirjan alle kirjoittaessaan käyttänyt isänsä sukunimeä. Tämä ei ollutkaan vanhaan aikaan mitään harvinaista. Mutta kun velkakirja oli perintönä joutunut uudelle omistajalle, ei tämä saanut selkoa siitä, kuka sen antaja oli ollut ja rouva Bergelin sai siis haasteen siitä velasta. Tämän rettelön aikana tuli sentähden M. E. Livón itse Merikarvialle selvittämään asiaa ja viipyi seurakunnassa jonkun ajan. Hän oli jo silloin noin viidenkymmenenkahdeksan vuoden iässä. Harmaat hiukset ja musta puku lisäsivät hänen muotonsa synkkyyttä. Kyläläiset sanoivat häntä "pitkäksi rouvaksi".
Syvästi liikutettuina tapasivat nyt toisensa nuo lapsuuden tuttavat, jotka niin surullisissa oloissa olivat tutustuneet toisiinsa. "Pitkä rouva" oli sen jälkeen pappilassa aina tervetullut vieras. Ja nyt oli rouva Bergelinillä tilaisuus kertoa sisarelle tuon miehen tunnustus, joka ilmaisi hänen veljensä syyttömyyden. Hän oli syvästi liikutettu sen kuullessaan, mutta samalla sanoi aina uskoneensa veljensä viattomaksi. Tämä oli kuitenkin hänelle suureksi iloksi, vaikka se uudestaan haavoittikin sydäntä.
Rouva Bergelin, joka ei vuosikymmeniin ollut kuullut tästä Livónin perheen viimeisestä jäsenestä, oli tuntenutkin syvää halua tavata häntä. Sen tähden hän aina pitikin tätä sattumaa Jumalan johdatuksena.
Tähän loppuivat tiedot Livónin perheestä.