Selvää on, että ne, jotka tuomitsivat nuoren Livónin kuolemaan, ovat tietämättään tehneet lainmurhan. Nyt tahtoisin kysyä eikö nykyinen Suomi katso siveelliseksi velvollisuudekseen saattaa tätä oikeuden erehdystä päivänvaloon? Eikö kansamme oikeudentunne vaatisi, että joku lainoppinut, jolla siihen on tilaisuus, etsisi oikeuden pöytäkirjat arkistojen tomusta, uudestaan tarkastaisi ne ja saattaisi yleisön tietoon tutkimuksensa tulokset? Kappale toista vuosisataa on tosin kulunut jo siitä, kun syyttömän nuorukaisen veri vuosi, eikä kukaan omainen enää tulisi näkemään hänen syyttömyytensä todistusta, mutta kansamme oikeudentuntoa se tyydyttäisi, se osoittaisi nouseville sukupolville että:
"Ei niin supi salattua,
Ettei tuota ilmi tuone
Jumalamme julkisesti".
4.
JOULU AUTIOLLA KARILLA
1.
Tuuli on käynyt yhä kipakammaksi, virkkoi Erik Anders Jansson, saat siirtää tuon suuren altaan, Jan Erik, paremmin perään ja ottaa yhden "reivin" isosta purjeesta. Vene makasi liiaksi "paapuurin" kuvulla ja ilma käy yhä myrskyisemmäksi, ei siihen kaakkotuuleen ole luottamista; se lähettää välistä sellaisia vihureita, ettei tiedä kun jo emäpuu on päälle kääntynyt. Ja väkevällä kädellään väänsi hän peräsintä, siten vaatien jaalan nousemaan ylös vastatuuleen kuohuville aalloille, jotka hyrskyen syöksyivät oikeata keulaa vastaan. — Kyllä maisteri, lisäsi hän kääntyen mainitun henkilön puoleen, — auttaa sinua solmimisessa.
Jan Erik rupesi heti, altaan siirrettyään, "reivaamaan" ja maisteri auttoi häntä mikäli saattoi, kun oli kädet kontassa ja itse tottumaton sitä tekemään.
Jaalan omistaja on noin neljänkymmenen viiden vuoden ikäinen, kookas, jäntevä mies, jonka ahavoituneet punaisenruskeat kasvot todistavat, että hän on suurimman osan ikäänsä elänyt meren selällä. Kuten jo edellä on mainittu, on hänen nimensä Erik Anders Jansson. Hän on kalastaja Haapasaaren puolesta, tuosta Ahvenanmaan ja Hankoniemen keskivälillä sijaitsevasta saariryhmästä, ja palaa nyt Tukholmasta voin, lohen ja siikojen myynnistä, joita tavaroita hän on ostanut, lohet Turun torilla kokemäkeläisiltä ja voin maaseudulta; siiat ovat omaa saalista.
Jan Erik Eriksson, jaalan omistajan poika, oli yhdeksäntoistavuotias nuorukainen, mutta näytti pikemmin olevan kaksikymmentäkolme kuin yhdeksäntoista, sillä hän oli pitempi isäänsä ja melkein yhtä jykevä vartaloltaan. Hänenkin kasvonsa olivat ahavoituneet meri-ilmasta ja saaneet tuon terveennäköisen punaisenruskehtavan värin, joka isälläkin oli, vaikkakaan ei niin vahvaa. Hänellä oli vilkkaat vaaleansiniset silmät ja vaalea kähärä tukka, samaten kuin hänen isällänsäkin. Hän oli siis pulska nuorukainen.
Ruotsi heillä oli puhekielenä, kuten jo heidän ruotsalaisista nimistänsäkin voi arvata.