Jaala kyntää Itämerta Ahvenanmaan kohdalla, joka pian kätkeytyy Köökarin varjoon. Alus on vähäinen avoin jaala, ei paljoa isompi kuin iso kalastajavene.

Matkustajina on siinä kolme nuorta herraa. Erääseen "maisteriin" olemmekin jo pikimmältään tutustuneet; hän on vanhin heistä. Nuo kaksi muuta ovat vielä aivan nuoria, vasta viisitoistavuotisia nuorukaisia. He ovat äskenleivottuja ylioppilaita.

Tuo hienomman ja hennomman näköinen tuntuu terävä-älyiseltä miehenalulta; hän on sangen hilpeäluontoinen ja ikäänkuin hänellä olisi aina jokin hauska kepponen mielessään. Nyt ei hänellä näy olevan siihen suurta halua, hän istuu, nojautuen jaalan päälaitaan, etukannella olevalla tynnyrillä, katsellen, miten aallot vyöryen ryntäävät jaalan keulaa vastaan. Välistä joku vihaisempi aalto hypähtää niinkin korkealle, että ulottuu sylkäisemään, merimiesten puhetapaa käyttääksemme, tahi heittämään huntunsa, kuten runoilijat sanovat, laidan ylitse. Läikähdystä tosin nuorukainen väistää, mutta räiskeiden sallii hän ripeänä sateena viskautua ylitsensä. Hän vain vetää viittaansa tiiviimmin ympärilleen, sillä avoin jaala, räiskeitä lukuunottamatta, ei anna paljoa suojaa tuulta vastaan. Tämän nuorukaisen nimi on Jaakko Tengström, hän on Kokkolasta kotoisin, pitäjänapulaisen maist. Juho Tengströmin poika.

Toinen nuorukainen oli Jaakko Fredrik Gadolin, kirkkoherran poika
Perniöstä, jonka pulska muoto todistaa hänen kouluaikana olleen
hyvän eväskontin ääressä. Hän loikoo vanhan purjeen päällä lähellä
Tengströmiä, hiljalleen laulellen erästä aivan uutta Bellmanin runoa.

Ja "maisteri"? Niin, hänet olemme jättäneet viimeiseksi, siitä syystä tahdomme kohdistaa enemmän huomiota häneen. "Maisteri" on nuori mies, joka on ylioppilaana ollut Tukholmassa papintutkintoa suorittamassa ja palaa sieltä nyt pappina. Hänen nimensä on Gabriel Bergelin, hän on hämäläinen, lukkarin poika Janakkalasta, Hämeenlinnan läheltä, mutta ei hänen muotonsa osoita hämäläistä sukuperää, sillä Gabrielilla on sangen säännölliset kasvonpiirteet. Korkea, vähän taaksekalteva vapaa otsa, kulmakarvat vähän kaarevat, tumman siniharmaat silmät, joilla on vapaa läpitunkeva katse, säännöllinen nenä, pikemmin roomalainen kuin kreikkalainen, posket ja leuka tasaisen täyteläiset, kasvojen muoto pitkähkö ja terveen näköinen sekä vaalea kastanjanruskea kähärä tukka. Hän on runsaasti kolmen kyynärän korkuinen, vartalo sorean ja voimakkaan näköinen. Hän teki siis heti miellyttävän vaikutuksen katsojaan, joka hänet ensi kerran näki. Nämä piirteet hänen muotokuvastaan olen saanut varmalta henkilöltä. Tämän huomautuksen teen sentähden, että joku kenties luulee minun mielikuvitusta käyttäneen.

Gabrielin isä, Gabriel Bergelin hänkin nimeltään, oli kuollut tämän lapsuudessa, mutta äiti ja kolme Gabrielia vanhempaa siskoa, joista kaksi oli naimisissa ja kolmas palveluksessa, kustansivat yhteisesti Gabrielin opintoja.

Siihen aikaan piispa Karl Fredrik Mennander oli Tukholmassa valtiopäiväin aikana, vaikka hän ei ollut valtiopäivämiehenä sillä kertaa — hän oli siellä kenties muuten, voidakseen lähempää paremmin seurata asiain kulkua ja tietysti jotakin vaikuttaakin. [Piispa Mennander oli sangen arvossapidetty mies ajallansa. V. 1775 hänet valittiin Upsalan arkkipiispaksi — Jaakko Haartman tuli hänen sijaisekseen Turussa. V. 1784 hän sai "pohjantähden". Kuoli v. 1786. Hänen isänsä oli Ilmajoen kirkkoherra.] Aikana, jolloin ei ollut sähkölennätinlaitosta ja muutkin sanomat kulkivat hitaasti hankalan yhdysliikenteen tähden, täytyi kansan eteväin miesten itse mennä pääkaupunkiin kansan oikeuksia ja tarpeita silmällä pitämään. Niinpä oli jumaluusopin tohtori Gadolin [Gadolin oli Haartmanin jälkeen Turussa piispana. Hän oli 7 eri kertaa valtiopäivämiehenä.] silloin Tukholmassa, sillä hän oli pappissäädyn edusmies Turun läänistä sinä vuonna, ja ehkäpä joku muukin yliopiston ja konsistorion opettajista oli siellä. Näistä syistä täytyi Gabrielin, joka välttämättä tahtoi jouluksi tulla papiksi vihityksi, mennä Tukholmaan. Sillä Gabriel tiesi, että äiti, tuo jalo rakas äiti, jota hän niin syvästi rakasti ja piti korkeassa arvossa, oli pienistä varoistaan kustantanut hänen koulunkäyntinsä ja kasvattanut hänet mieheksi ja hän tahtoi jo itse ansaita leipänsä, sillä hän oli jo kaksikymmentäkaksi vuotta vanha ja piti siis vääryytenä ja häpeänä enää olla omaistensa rasituksena.

Meidän ei sovi myöskään otaksua että nuo toisetkaan nuoret herrat kulkivat huvikseen tänä vuoden aikana. Kesällä, kun aurinko säteillään kultaa meren aallot, jotka iloisina tanssivat veneen keulan ympärillä niinkuin morsiuspiiat morsiamen ympärillä kruunua päästä tanssittaessa, jolloin toiset pistävät päänsä lähelle kruunua saadakseen toiset piloillaan väistyvät ja kumartavat päätään alas tai sivullepäin vääntävät, eivät nuorukaiset paljon asiaa tarvitse: siinä on asiaa kyllä, kun pääsee mukaan hupaiselle merimatkalle. Tämä pitää erityisesti paikkansa sen ajan suhteen, jossa kertomuksemme liikkuu, sillä nykyaikana, jolloin kulkuneuvot ovat niin mukavat, voisi tuskin kulku tuollaisessa lastiveneessä nuorista herroista kesälläkään tuntua huvilta. Meidän herroilla ylioppilaillamme varmaankin siis on asiaa Tukholmaan.

Perniön kirkkoherra Anders Gadolin nimittäin oli lähettänyt ainoan poikansa Jaakko Fredrikin tuomaan Tukholmaan voita, juustoja ja lihaa, joista hän nyt joulun lähestyessä toivoi saavansa hyvän hinnan. Eikä kunnon ukko siinä pettynytkään, sillä Jaakko Fredrik oli tehnyt hyvät kaupat ja hänellä oli nyt muutama sata riksiä taskussaan. Tietysti oli jaalan omistaja Erik Anders Jansson, tottuneempana sellaisiin toimiin, kirkkoherran pyynnöstä ollut melkein yksinomaisesti toimivana henkilönä noita kauppoja tehtäessä. Jansson olikin aina ennen myynyt kirkkoherran voin, sillä hän oli kirkkoherran tuttu, mutta nyt oli tavaroita ollut entistä enemmän, eikä kirkkoherra siis uskonut niitä vieraalle henkilölle, joka itsekin oli kauppamies. Mutta Janssonin maine rohkeana ja kuitenkin varovana kelpo merimiehenä vaikutti, että kirkkoherra, niin myöhäinen kuin vuodenaika olikin, luottamuksella uskoi hänen haltuunsa poikansa ja tavaransa.

Jaakko Tengström oli vähävaraisesta kodista jossa oli neljä häntä nuorempaa lasta, kaksi poikaa kouluiässä ja kaksi tyttöä. Hän otti kiitollisena vastaan Perniön kirkkoherran kutsun seurata Jaakko Fredrikiä Turusta ja viettää Perniön pappilassa joululuvan aika, kun matka Kokkolaan asti olisi tullut hänelle ylen kalliiksi.