Viimeksi muistutti h:ra provasti Renqvistin saarnoissansa käyttäneen tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja, niinkuin hän eräässä saarnassaan sanoi, että uskottomilla et ole kirpunkaan vertaa uskoa, sekä toisen kerran, kun eräs sanankuulia saarnan ajalla aikoi mennä ulos kirkosta, sanotaan hänen kysyneen häneltä, riensikö hän nyt jo kadotukseen, jota lausetta suntio Sidensnörekin, joka silloin ei ollut kirkossa, nyt muiden kertomuksen mukaan todisti Renqvistin käyttäneen ja jonka Renqvist itse tunnusti, sitä paitsi sanoo hän mitä useimmiten melkein kaikissa saarnoissaan saatanan asuvan jumalattomien sydämessä ja heidän haluavan helvettiin, jonne heidän rukouksensa ja huokauksensakin menevät, vaan ei Jumalan luokse; Renqvistin kerrotaan myöskin saarnassaan sanoneen, että Vapahtaja ei etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa ja luuli h:ra provasti, että Renqvist semmoisilla lausetavoilla näytti tahtoman panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä. Tätä todistaakseen toi h:ra provasti esiin erään Renqvistin kuuloituksen, jota kuitenkaan ei ollut luettu, vaan jonka hän nyt tunnusti. Tämän kaiken lisäksi on Renqvist, kuten sanottiin, saattanut muutamiin seurakuntalaisiin sen ajatuksen kristillisyyden harjoituksista, että he hylkäävät kaiken maallisen työn, jota vastoin he ainoastaan lukevat, rukoilevat ja laulavat; ja mainitsi Mikko Hiltusen Sysmästä, naapurinsa, talollisen Paavo Kuusisen kaksi tytärtä, joista heidän isänsä sanotaan valittaneen, että he eivät tee työtä, vaan, lukevat, minkä h:ra nimismies Stenius ja suntio Sidensnöre todistivat, mutta muut väittivät vastaan ja kertoivat mainittujen tyttöjen ainoastaan aamuin ja illoin lukevan tavalliset rukoukset ja toimittaman tehtävänsä.
Apulainen Renqvist, joka ei sanonut saarnanneensa mitään muuta oppia, kuin meidän uskontomme kanssa yhtäpitävää, lausui h:ra provastin laiminlyövän kirkkokuria, päästävän ehtoolliselle yhtä helposti kristillisyyttä taitamattomat, kuin siinä edistyneemmätkin ja merkitsemän samalla sinetillä jumalattomat, kuin jumalisetkin; ja antoi Renqvist sen ohessa luettelon useista tässä seurakunnassa olevista vihkimättömistä parikunnista, jotka omat eläneet yhdessä pitemmän tai lyhemmän ajan sekä siittäneet useita lapsia. Tämän luettelon jätti tarkastaja h:ra provasti Perander'ille käskien asianomaisen ruununpalvelian kautta heti alkavissa talvikäräjissä saattavaan vihkimättömät lailliseen vastuusen sekä muutoin menettelemään heidän kanssansa lain ja asetuksien mukaan. —
Sam. Kiljander.
9. Ote Porvoon konsistorin tuomiopöytäkirjasta elokuun 14 pv. 1822.
4 §.
Viime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui konsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik Renqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti Peranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat huolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.
Väliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän tunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti Perander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin, olevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti. Sitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput kirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen rakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta olisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka oli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja tahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska hän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi, ja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen rakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä. Mutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei tahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan pikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta ei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin koko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin ajatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja ihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö hän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua ja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän vastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen rakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän kanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan veljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia vastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa sen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin kysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv. 1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia seuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin h:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että väliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli kehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että väliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen oli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja lukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin selitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin pitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan Kekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia väkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän h:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina kirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen tunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin lyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen tuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa, minkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan väitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan luona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin väliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa eikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut sairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte vaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään, että Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä h:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään sanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän huomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin mainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen pöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen lukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä en sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä enkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi se siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja, kuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin tutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta miten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi, niin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja siveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan varsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa lukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun väliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä seurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia kysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut ymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja aina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla tavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa olevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat kirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko tästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti Perander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille. Tämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan virkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä olleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että hänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti ojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä, vaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset ja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim. muistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä ja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä hidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla ei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa. Kysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään, joka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra provasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle ainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian oleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut niin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin niskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin harvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian, nimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja, ettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä siveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi, vastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta, kuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat omat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan lapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta; lisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla saatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa vaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt, että nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen iankaikkiseen onneen.
Sitte kuulusteltiin väliajan-saarnaajaa hänen kiertokoulunopettajaa Hasselinia vastaan tekemänsä syytöksen johdosta ja kysyttiin häneltä, oliko Hasselin vielä jatkanut irstaisuuttaan, jonka Renqvist nytkin vakuutti ja väitti olevan irstaisen, eikä parantuneen, sekä sangen harvoin käyvän pitäjällä opettamassa kansan lapsia; ja lupasi väliajan-saarnaaja ottaa toimeksensa todistaa sen.
Väliajan-saarnaajalle luettiin nyt h:ra provasti Peranderin sisään jättämä selitys, joka koski Kontiolahdelle tehtyä sairasmatkaa, ja kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän vielä vakuutettu provastin siinä loukanneen? Tähän lausui useinmainittu väliajan-saarnaaja, että h:ra provastin selitys ei pitänyt yhtä asian todellisuuden kanssa, ja väitti Renqvist tapauksen olevan siten, kuten hän oli siitä kirjoittanut; hän ei sanonut kuitenkaan tahtovansa, että provasti tulisi siitä kärsimään. Kun väliajan-saarnaajalta vielä kysyttiin, tiesikö hän miten lähellä sairasta h:ra provasti oli ollut, mikä oli sairaan nimi, oliko hän nainut, sekä milloin sairaan luokse pyydettiin? Vastasi Renqvist h:ra provastin, hänen ajatuksensa mukaan, olleen puolen peninkulman päässä sairaasta, sairaan vaimon nimen olleen Anna Nupponen, hänen olleen naimisessa Pentti Sinkkosen kanssa, sekä tämän seikan tapahtuneen talvella. Muuten sanoi Renqvist tahtovansa näyttää tämän kaiken toteen, jos sitä häneltä vaadittaisiin.
Koska väliajan-saarnaaja oli syyksi sanonut, ettei hän saanut vapautta puolustaa ja selittää asiaansa h:ra kontrahti-provasti Kiljander'in Liperissä toimittamassa provastitarkastuksessa, kuulusteltiin häntä tässäkin asiassa, ja pysyi Renqvist nytkin väitöksessään, että hän tarkastuksessa kyllä olisi antanut selityksensä kaikista seikoista, mutta ettei hän saanut sitä tehdä, jonka vuoksi hänen täytyi kirjallisesti selittää asiansa.