Terveysiä paljo teille rakas ystävä Herrassa! Kauvan olen mielitekoani viivyttänyt kirjoittaa teille kuin taidan olla peräti unhotettu jo teille, jonka hidastunut, kylmäkiskonen Jumalan armon kerjääminen kyllä ansaitsiki, koska rakastamattomuutta, kiittämättömyyttä ja haluttomuutta alati näen ja tunnen itsessäni, niin että tuskin voin silmiänikään nostaa taivaasen päin, ajatellessani tuhlattua armo-aikaani. Vaan kuin on niin voimallinen Jumalan sanan valkeus, jossa Vapahtaja itse kutsuu vaivaisia ja suurimpia syntisiä tulemaan tykönsä, niin nämät suloiset Jesuksen sanat ovat suureksi iloksi viheliäisille syntisille; ja kuin armon ajan lyhyys kuoleman ajatukset lankeevat käsiin, niin silloin tulee armahtaminen ja turva kalliiksi. Ja vaikka Jumala välistä näkyy viipyvän apunsa kanssa, niin viheliäinen syntinen kuitenki turvalla kiinni pitää Hänen omista lupauksistansa.
Sain kuulla meidän naapurin pojalta Antti Manniselta, että olette teki ruumiin voimista heikontuneet. Minäki olen Herralta armosta hyväksi nähty että elää kivuloisella ruumiilla ja nyt olenki sitte joulun erittäin ollut huono, että olen tällä kertaa sängyn omana. Vaan Herra antakoon armonsa että tämän kurituksen hänen kädestänsä niin vastaan ottaisin, että hän saisi pehmittää kivikovan sydämeni pellon pyhän sanansa siemenelle. — Vanha Salomon Häkkänen kävi menneellä viikolla meillä, ja hän on entyydellään, vaikka vanhuus on hänenki ruumiinsa voimat melkein vienyt.
Herran armo asukoon meidän ja teidän kanssanne, jota armoa suuresti tarvitsen, ja toivon teidänki muistavan esirukouksissanne minun heikkouttani.
Paavo Närvänen.
74. H. Renqvistille, Porvoosta 1 p. maalisk. 1858.
Kunnioitettava h:ra pastori! Ensi kerta ja luultavasti viiminenkin lienee nyt, kun minä h:ra pastorille kirjoitan. Minä uskon kohta tapaavani ja saavani olla yhdessä h:ra pastorin kanssa haudan toisella puolella. Minä olen jonkun kerran tavannut h:ra pastorin täällä murheen laaksossa vaikka siitä on kauan aikaa. Nyt saan kaikkein ensin kiittää terveyksistä. Minä sydämellisesti iloitsin saadessani kuulla h:ra pastori Renqvistin vielä elävän ja muistavan entisiä kristillisyyden ystäviänsä.
On h:ra pastorille kerrottu minun vanhoillani muka armosta eroutuneen. Minä olisin tosiaankin eroutunut, jollei Herra suuresta armostansa olisi minua auttanut. En olisi ansainnut, että Herra Jesus olisi minulle armollinen, päin vastoin olisi minut pitänyt hyljätä ja sysätä Herran kasvoin edestä iankaikkisesti; mutta, ylistetty olkoon Herra, joka on minua seurannut vanhuuteeni asti! Nyt odotan joka hetki iltaa, joka kohta tullee, ja silloin toivon saavani nauttia sitä, jota täällä ajassa olen uskonut ja siitä taistellut. Minä olen nyt tosin vanhennut, mutta vanha Aadamini ei näy tahtovan hävittää voimaansa minussa. Hänen kanssansa on minun taisteleminen ja Jumala antakoon sen kohta loppua, sillä minä toivon nyt vaan saadakseni häiritsemättömän levon, kun en luule olevani enää hyödyksi täällä maassa. Kaikki vanhat ystävät ovat menneet pois kammioihinsa ja minä olen nyt yksin täällä. Kaikista vanhoista ystävistä, joita ennen oli, on täällä vaan Kustaa, joka ennen oli Bergsta'ssa ja Anna Leena Ruuth, joka oli Askolassa, on myöskin kuollut.
Kristillisyyttä ja uskonnollista elämää on vielä nytkin Porvoossa, vaikkei se enään ole niin julkisesti, kuin entisinä aikoina. Nikodemuksen pelkoa näyttää nyt olevan täällä samoinkuin muuallakin. Minä rukoilen teitä, h:ra pastori, kirjoittamaan minulle muutamia riviä, se kovin ilahuttaisi minua. Jumala laupeudessansa kannattakoon, suojelkoon h:ra pastoria ja minua ja kaikkia muita, jotka uskovat Jesukseen rakastavat häntä elämän loppuun asti, että me, kun päivämme loppuvat, saisimme silloin iloita yhdessä Jesuksen luona, joka meidät on verellänsä ostanut. Tätä toivoo
Katarina Hyrkelin.
Armollisin h:ra pastori! Koska olen saanut onnen kirjoittaa nämä rivit leski Helinin pyynnöstä, toivon, ettei h:ra pastori pahastu, jos lisään, että minä olen suntio Forsblom'in poika ja olin silloin lapsi, kun h:ra pastori oli Porvoossa. Kaksi kertaa olin kokouksissa, joita h:ra pastori piti kesäiltoina Wikström'in luona, ja tämä oli siemen nykyiseen elämääni. Herra Jesus seurasi minua ja otti minun, niinkuin kekäleen tulesta muutamia vuosia sitte. Ylistetty olkoon Jesuksen nimi iankaikkisesti! Kustaa Pihlflyckt, joka jo silloin kun te, h:ra pastori, olitte Porvoossa, oli Jesuksen tunnustaja, elää vielä. Kunnioittamisella