Aslak veti likaisenmustat kasvonsa peskin sisään, puuskui naurusta, heittäytyi taaksepäin ja hymyili kovin iloisena. "Jumaliste, annappa toinen naukku lisää!… Korjatkoon trondhjemilais-seminaristi matkallaan suuren sadon oppia ja iloa!".
Mutta kuitenkin tuntui siltä, kuin ei aine oikein huvittaisi.
Pata, joka vakituisesti riippui takan päällä, alkoi poreilla siltä puolen, missä tuli oli kovin, ja muori Biettar puhui rasvan kokoon toiselle, kuohumattomalle puolelle sekä ammensi sen puukuppiin. Biettar Oulalla oli kiljuva nälkä, hän viilsi suuren suupalan tulikuumaa lihaa, kastoi sen rasvassa, pureksi sen nopeasti vahvoilla hampaillaan sekä nieli sen kitaansa, vaikka kyyneleet pusertuivat silmistä: hän näytti samassa hetkessä antautuvan kohtalon huomaan ja odottavan vain, mitä lämpö saa aikaan vatsassa.
Muori Biettar tiedusti, olivatko he käyneet Jongon luona. Sillä Biettar Oulan perheen laita oli sama kuin useimpain lappalaisten: he halusivat pysyä hyvissä suhteissa Jongoon. Siihen liittyi eräitä etuja, muun muassa sitä tietä, että Jongolla oli ammattina porojen ostaminen pitkäkyntisiltä porolappalaisilta.
Kyllä, olivat he käyneet. He olivat myös, kastattaneet pikku Andin nyt viime sunnuntaina.
— Kai se käyttäysi sievästi kasteen aikana kysyi Aslak, silmäten samalla pikku Andiin, joka jo makasi hiljaa kuorsaillen turkiksen alla.
— Oh, sanoi Biettar Oula, se olisi minusta kyllä voinut olla tarkemmin perehtynyt ohjesääntöön. Se oli kadonnut meiltä silläaikaa kun pappi luki rukouskirjaa. Minä löysin sen ulkoa ja annoin sille aika lailla kuka-käskiä. Jos sinä et aio käyttäytä kasteen aikana ihmisiksi, minä sanoin, niin saat lisää, senkin pakana!
… Mutta kuuleppas sitten! Se höyrypää nikkari Nils menee papin luo ja sanoo, että pikku Andi on kotona kastettu. Sen sitten pitääkin pistää sormensa joka paikkaan. "Mutta sinähän sanoit eilen, ettei poika ole kotona kastettu", sanoi pappi ja katsoi minuun. "Hm, panin minä. Pastorin ei pidä ottaa sitä pahakseen, sanoin. Minä arvelin, etteihän se Aslak, kun se kastoi pojan, oikein ollut perehtynyt ohjesääntöön. Ja minusta tuntui, etten minä päässyt rauhaan omaltatunnoltani, ennenkuin poika oli oikein kastettu".
— Älä, — sanoitko niin! lausui Aslak. "Mutta luinhan minä ohjesäännön kaikki kirjaimet. — Vaikka enhän minä ole pappisoppinut enkä trondhjemilaisoppinut", lisäsi hän tyynesti hymyillen.
— Kyllä se vähän sekavasti kävi; mutta ei se sentään kovinkaan pahasti päättynyt, sanoi Biettar Oula. "Pappi näes tuli jälkeenpäin ja otti minua kädestä ja sanoi, että oikein ja kristillisesti minä tein, kun toimitin pojalle oikean kasteen".