Tuon suuren, vahvan miehen, jonka ei koskaan ollut tarvinnut uumoillakaan, ettei omistaisi Elleä kokonaan yksin, heitti epäilyksen tuhoisa voima tällä äkillisellä hyökkäyksellä maahan. Hänet, joka aina oli tottunut voittamaan eikä koskaan ollut päässyt tuntemaan mitään mainittavaa kateutta!
Kun Elle yöllä työntyi hänen turkispeittonsa alle, peloissaan kuiskien hänen korvaansa rukoilevia sanoja, puristi Biettar Oula häntä reidestä, niin että häneltä oli päästä parku. Biettar Oula tarttui häntä toiseen sierameen, ja vain ankarimmalla itsensä-hillitsemisellä hän sai estetyksi kätensä repäisemästä sen irti.
III.
Oikea hevoskaravaani oli matkalla kymmenpenikulmaisen tunturilakeuden yli Lapjordiin ostamaan jauhoja ja muita tavaroita. Jussa oli ensi kertaa matkassa.
* * * * *
Hämärissä karavaani laskeutui erääseen kolkkoon tunturirotkoon. Hajallisten kalliojärkäleitten välissä kasvoi jyrkillä kallioseinillä yksinäisiä, merkillisen solakoita petäjiä, huojuen leppeässä länsituulessa, mikä tohisi lakeuksien yli ja lähetti vilppaan tuulahduksen alas laaksoonkin.
Jussan silmiin osuivat sähkölangat. Hänen täytyi hypätä reestä ja potkaista erästä pylvästä. Se soi ja kumea metallinääni värähteli hiljalleen lankoja pitkin. Pylvään juurella oli nelikulmioon rakennettu kiviröykkiö; se oli siinä ikäänkuin prameutena.
Hevoset juosta ravasivat hietalaikallista joenjäätä.
Kainulaisten taloja sinivärisine ikkunanpielineen ja ovineen tuli näkyviin, häipyen taas. Myrsky oli lakaissut niityt paljaiksi ja luonut suuria lumikinoksia pitkin aitovieriä. Koivumetsäiset harjut olivat niin jylhän korkeita. Kaukaisten tunturiseinien punainen hietakivi välkkyi kullalta talven ensimäisessä auringonpaisteessa ja elostui lumihiuteista ja petäjistä ja halkeimien harmaankeltaisista vesiputouksista.
Jussan sydäntä paisutti vauhti sekä uudet näyt, jotka yhtyivät siihen nautintoon, että sai nähdä oman nuoren, tulisen oriinsa johtamassa. Kulkusten kilinä, jotka keikkuivat korkealla aisanpäiden väliin jännitetyn luokin kaarella, oli kuin kiihoituslaulu oriille. Miten se tarpoikaan tietä! Niinkuin sen kaikki lihakset ja jänteet ja kyljet olisivat olleet voidellut. Myötätuuli pelmuutti häntää lautasille ja muhkea harja valui alas uljaasti taivutettua kaulaa myöten. Kuiva, kevyt lumijauho lainehti ja kuohui kuin sumupilvet.