Ei — ei häntä näy siellä…
No niin — Herran nimessä heidän täytyy käydä edelleen! — Kunpa he vain pääsisivät seinien suojaan niin pian kuin suinkin.
Mutta äkkiä he kuulevat äijän röhkäävän äänen halkomäeltä: "No mihin hittoon se hävisi? — Tuskin olemme saaneet arkkuun sen vanhan värttinän, ennenkuin se jo kimpoaa ylös!"
Äijän vihanpurkausta seurasi ihmisjoukon purskuva naurunhohotus, joukon, jonka ääriviivat vain häämöittivät pimeästä ja joka seurasi äijää, tämän koettaessa raahata suurta, ruumisarkunmuotoista laatikkoa rappujen luo.
— Nyt me hautaamme sitä kolmatta kertaa, jatkoi äijä. Mutta kun me nyt saamme sen sullotuksi arkkuun, niin me naulaamme kannen kiinni kuusituumaisilla ja luemme Isämeidän seitsemän kertaa oikeinpäin ja seitsemän kertaa takaperoisin. Ja sinä, Erkki, joka olet rohkea kuin kissa, sinä saat mennä kello kaksitoista tänä yönä kirkkomaalle ja hakea, kolme huuhkajan kokkaretta sen suuren koivun alta, jossa huuhkaja tavallisesti istuu, ja heittää ne, yhden kerrallaan, haudan yli ja sanoa joka kerta: "Nuku, Saara-ämmä, hu hu huu!"
Ja äijä hääräsi innoissaan ja etsi tuota Manalle niin vastahakoista ämmää. Hän oli tänään voidellut suunsa perusteellisesti porovarkaiden luona koilliskulmalla, ja siksi hän oli niin rohkea. Sellaisen aterian jälkeen hänen oli tapana tulla kylän lounaiskulmalle ja silloin hän oli täynnä kiivautta porovarkaiden syksyöisten teurastusjuhlien takia, luultavasti siksi että hänen omaatuntoaan kipristeli, kun hän oli syönyt sellaista lihaa. Mutta tänä iltana hän ei joutanut pitämään parannussaarnoja.
— Piru vieköön! kuului ämmän käheä ja kiukkuinen ääni navetan takaa. Hänen hoippuvat liikkeensä olivat usuttaneet muutaman ärtyisen pukin hänen kimppuunsa.
Äijä juoksi hätään ja pelasti ämmän miehekkäästi pukin rynnäköistä.
— Tuo pukki on sidottava haudan viereen seisomaan vartiana kahdeksan päivän ajan! hän huusi. "No — etkö halua jälleen arkkuun siitä? — Tai tahdotko ensin hyvästellä Nikko Nillen?"
Mutta ämmä löylytti äijää sauvallaan. Hän, jolta suurella huolella oli salattu huhu hänen omasta kuolemastaan, kaahotti ilosta loistaen Nikko Nillen syliin, ja levittäen suunsa mitä muikeimpaan hymyyn, sanoi: "Sinäkö se, poikani?!… Hyvää päivää, hyvää päivää!"