Siihen Ellen täytyi hymyillä, — hänellä oli avarassa sylissään kolmas lapsensa, jota hän imetti ylen rehevästä rinnastaan. Hän hymyili veitikkamaisesti ja punastuen: vertaus kutitti hänen tajuaan naisen elämäntehtävästä.
— Ja tuossa on Lassekin, sanoi Biettar Oula, kun Lasse tulla kyyhötti teltan ovesta ja heittäytyi poronnahalle. "Hänestä on tullut aivan kelpo mies. Se poika se on hoitanut hyvin poronsa! Hänestä on nyt vuosien kuluessa tullut hyvävarainen mies".
Jussaan vaikutti vastenmielisesti, se, että Biettar Oula alentui imartelemaan Lassea. Mutta Lasse nautti kiitoksesta, kasvoillaan mitä vaateliain ilme.
Biettar Oulan alituisessa huomaavaisuudessa häntä kohtaan oli sietämättömän ilmeinen levottomuus — selvä pyrintö saada Lassen kasvoille vakiintumaan tyytyväinen, säyseä sävy.
Jussan entinen sääli Lassea kohtaan muuttui vahvaksi vastenmielisyydeksi; sillä hänen surkeassa, sääliä rukoilevassa katsannossaan hän näki nyt verettömän, kelmeän pahansuopuuden, jota Biettar Oulan taltuttava rakastettavuus ei pystynyt kukistamaan. Oli tuskallista nähdä, miten karhumaisen voimakasta Biettar Oulaa ahdisti painajaisena tämä keskentekoinen ihmisluonnos, jonka varhain vanhennut iho ja kuiva ruumis näyttivät olevan tavallista halvempaa ainesta.
Jussa valmistihe lähtöön. Mutta Biettar Oula sekä pikku Andi, joka nyt näytti pitkältä isänkin rinnalla, veivät hänet ensin karjan luo ja ottivat kiinni suuren hirvaan.
— Tämän saat kiitokseksi käynnistäsi, sanoi Biettar Oula. "Ja jos sinä tulet papiksi rajapitäjään, niin minä tulen kuulemaan, kuinka sinä julistat Jumalan sanaa".
XII.
Kotimatkallaan Jussa näki korppien kaartelevan kivirinteellä sudenraadon ympärillä; ne rääkyivät käheästi ja alituiseen, mutta eivät uskaltaneet laskeutua aivan alas, sillä ne olisivat helposti joutuneet ketun hampaisiin.
Joki oli tulvillaan ja jää oli murtunut monin paikoin. Täältä hän ei päässyt sen yli, vaan hänen täytyi kiertää pohjoisrannan niemille.