Mutta kumartuessaan tavoittamaan Jussan katsetta, hän tempautui kiivaasti taaksepäin: Jussan silmiin oli tullut teräksenkova loiste.
— Juhani!
— Matkustatko sinä jokea myöten, Elna?
— Kyllä! — Enkö ole sitä jo sanonut sinulle?
— Et, — et ole sanonut… Et ole sitä sanonut minulle ennen. Etkä olisi nytkään sanonut, ellen minä itse olisi sitä kysynyt sinulta… Mieleeni juolahti kysyä sitä.
He vaikenivat. Elna nyki hermostuneesti ruohoa.
Sitten hän sanoi: "Vouti kuuluu olevan kesäloman matkoilla etelässä". — Vai niin! — Seurasi kiduttava vaiti-olo. Sitten Jussa sanoi: "Hän asuu jokisuulla. Minä olen nähnyt hänet vain kerran. Kerran vuosia sitten, kun hän oli vähällä tuomita Biettar Oulan, — hänet, jonka sinä kerran sanoit lumoavan metsän vain kulkemalla sen läpi".
— En minä matkusta jokea myöten häntä tavatakseni.
Mutta Jussa ei vastannut mitään.
— Juhani! huudahti Elna, ojentaen pelokkaana kätensä hänelle. "Sinä et saa olla paha minulle! Sinä et saa olla paha tällaiselle tyttöraukalle!"