Hetken kuluttua hän jälleen menee ikkunan ääreen istumaan.
Vanha Marja on mennyt maata, ja täysikuu on juuri kohoamassa harjanteen takaa.
Ja Jussa istuu vielä pieniruutuisen ikkunan ääressä.
Kirkon suuresta varjosta erkanee äkkiä esiin pieni kieleke, joka liikkuu nykäyksittäin eteenpäin maata pitkin yli lumen, kadoten sitten tornin pitkään varjoon.
Jussaa ahdistaa näky.
Kirkonaidan vieressä seisoo eräs mies, pannen liekaan poroa. Hän sitoo sukset jalkoihinsa ja suuntaa kulkunsa suoraan pappilaa kohti.
Tuo pitkä, kömpelö olento tulee aivan ikkunan luo.
Jussa nousee.
Mies pysähtyy ja katsoo sisään. Huurteisten kulmakarvojen alta hehkuu katse, jonka Jussa luulee tuntevansa.
Jussa koettaa avata kiinnijäätyneen ikkunan; mutta mies viittoo kieltäen. "Hys!" — Hän painaa kasvonsa kokonaan ikkunaan… "Oletko yksin, Jussa?" kuiskaa hän.