Äiti Biettar, joka oli herännyt, kurkisteli teltan ovelta ja toivotti hyvää huomenta Oulalle. "Olet kotona taas. Nytpä meidän sopii käydä vaatimia lypsämään!" sanoi muori.
Aurinko paistoi jo idästä heidän levolle mennessänsä. Porot siirtyivät märehtimään mikä minnekin ylängölle.
V.
Nikko Nille oli tosiaankin aikonut muuttaa Biettar Oulan edellä etelään, mutta hänen ja muittenkin lappalaisten suunnitellessa matkaansa ja vakoillessa oli Biettar Oula kapistuksineen lähtenyt liikkeelle ennen kuin siitä saatiin tietoa.
Hän oli asettunut syksyksi sisämaan laakson pohjoispuolelle, havumetsän rajalle, tunturikoivikon laitaan, noin viisi penikulmaa kirkolta, puron ääreen lähelle postipolkua.
Biettar Oula ei kartellut yleisiä teitä eikä etsinyt olosijakseen syrjäseutuja.
Viimepäiväisten sateitten tähden olivat vaatteet kastuneet. Niitä riippui nyt kuivamassa teltan lähistöllä puissa.
Eräänä iltana tuli Nikko Nille Biettar Oulan teltalle ja toivotti hyvää päivää.
"Jumal' antakoon!" vastasi Biettar Oula, otti tulijan sydämellisesti vastaan ja vei hänet telttaan.
"Muuton aikana on sinunkin laumastasi poroja eronnut", tuumi Biettar
Oula heidän kyykistyessään taljoille istumaan.