Nuorukaisen vihanpurkaus sai nauramaan hänen ympärillään häärivän joukon, jonka Nikko Nille ja Aira Marit näkivät hämärästi sen seuratessa nuorukaista, kun tämä veti ruumisarkun muotoista laatikkoa portaita kohti.
"Kolmatta kertaa hautaamme jo häntä", jatkoi nuorukainen. "Mutta saatuamme hänet arkkuun, naulaamme me kannen kiinni kuusituumaisilla ja luemme isä meidän seitsemän kertaa oikein päin ja yhtä monta kertaa takaperosin. Ja rohkeimpana pitää, sinun, Erke mennä kirkkomaalle kahdentoista tienoissa tänä yönä heittämään kolme kertaa yöpöllön istumapuun juurelta ottamaasi lantaa hautaan ja sanomaan joka kerta: 'lepää rauhassa, vanha Saara, hu, hu, hu!'"
Ja nuorukainen leiskui kartanolla haeskellen vanhusta, joka oli niin vastahakoinen kuolemaan. Hän oli tänään koilliskulmalla kuokkavieraana syönyt oivan aterian porovarkaitten luona, ja sentähden oli hän noin reippaana. Tuollaisten ateriain jälkeen tuli hän tavallisesti seudun lounaispuolelle ja oli siellä vihoissaan porovarkaitten tappojuhlille, joita he pitivät syksyöinä. Tämä viha johtui arvattavasti siitä, että omatunto soimasi häntä väärin hankitun lihan syömisestä. Tänä iltana ei hänellä kumminkaan ollut aikaa saarnata parannusta siitä.
"Lemmon nulikka!" kuului akka käheästi ja kiukkuisesti ärjäisevän navetan luota. Hänen liialliset liikkeensä olivat ärsyttäneet pässin hänen kimppuunsa.
Nuorukainen riensi paikalle ja pelasti hänet miehuullisesti pässin hyökkäyksiltä.
"Kuule", huusi hän, "pässi pannaan kahdeksaksi päiväksi hautaasi vartioimaan. No — etkö lähde takaisin kirstuun, vai tahdotko ensin hyvästellä Nikko Nilleä?"
Akka uhkaili nuorukaista kepillä. Häneltä oli visusti pidetty salassa, että hänet oli huhuiltu kuolleeksi, ja hän lynkytti iloissaan Nikko Nillen syliin ja sanoi mitä ystävällisimmin hymyillen: "Sinäkö siinä, poikani?!… Hyvää päivää, hyvää päivää!"
Vaikka Nikko Nille nyt oli selvillä asiasta, ei hän kuitenkaan ollut vieläkään tointunut mitä elävimmin nähdyn aaveen aiheuttamasta säikähdyksestä; mutta hän ei voinut olla tarttumatta akkansa käteen. Tämä tuntui ruumiin kädeltä, ja kylmä hiki nousi Nikko Nillen otsalle. Aira Marit ei sitävastoin uskaltanut kätellä. Hän vapisi ja vaikerteli epäröidessään mitä tehdä. Eräs luotettava nuori mies kietoi kätensä hänen kaulaansa ja vakuutti, ettei akka ole ollut hengettömänä, vaan oli tähän päivään asti ollut ihka elävänä. Vihdoin viimeinkin heitti hän vaikertelemasta. Kuin itsestään läimähti äkkiä käsi suulle ja nauru pyrskähteli ulos sieramista.
* * * * *
Paria viikkoa myöhemmin kertoi muuan kirkolla käynyt metsästäjä eräässä tyhjässä paimenmajassa olostaan seuraavaa: