Muutamana iltana loikoessaan makuusijalla ja ollessaan juuri uinahtamaisillaan — jollei jo nukkunutkin — kuuli hän ulkoa pikkulapsen porua. Mökissä oli pilkkosen pimeä. Hän makaa kuunnellen ja katselee ovea kohti. Siellä alkaa hohtaa pieni valopilkku; se suurenee suurenemistaan ja saa lopuksi pienen lapsen muodon… Hän älyää silloin, että se on lehtolapsi, salassa synnytetty; sellaistenhan tiedetään haeskelevan äitiään ja tahtovan saada kristillisen kasteen ja kristityn nimen, ennen kuin voivat uinua maan povessa rauhassa.
Hän panee kätensä ristiin ja sanoo: "Niilas olkoon nimesi. Niilas, minä kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimeen!" ja hän viskasi kolme kupillista vettä sen päälle.
Ilmestys katosi ja pääsi autuaaseen lepoon.
Tästä sai alkunsa se huhu, että Aira Marit oli salassa synnyttänyt lapsen. Ei hän ollut viimeksi käyskennellyt yksinään peskissään, sanottiin. Mutta muuan viisas ja luotettava vaimo kykeni todistamaan, että koko juttu oli ilkeätä keksintöä. Ja hän puhui totta. Aira Marit ei ollut sellainen. Eikä Nikko Nillekään.
IX.
Jussa oli eilen tullut kotiaan.
Useita vuosia oli hän ollut poissa. Hän sanoi itseään nyt Juhaniksi, mutta kotona ei kukaan saanut nimitetyksi häntä muuksi kuin Jussaksi.
Lopputaival — Inarinjärveltä — oli vienyt kerrassaan kahdeksan päivää.
Keli oli nimittäin käynyt kehnoksi. Parin viimeisen penikulman matkalla oli hänen väliin täytynyt siepata sukset olalleen.
Oltiin nimittäin toukokuun puolivälissä. Tänään oli hän rohjennut lähteä kävelemään joen rannalle. Hänellä oli tympäisevä tunne, että hän näytteli kovin vierasta osaa kotona. Kunpa ensimäiset päivät kuluisivat…