Ja hänen kääntymyksensä oli tapahtunut seuraavasti:
Kun Nikko Nille onnistumattomalla kihlausmatkallaan kirkolle oli kertonut karanneen poronsa löytyneen elävänä ja vahingoittumattomana Biettar Oulan laumasta, herätti niin kummallinen väite ensin niin suurta ihmettelyä, ett'eivät varsinkaan koilliskulmalla asuvat sitä uskoneet. Mutta kun Nikko Nille moneen kertaan vakuutti asian niin olevan ja kertoi, että Biettar Oula itse ilmoitti hänelle porosta, uskottiin Biettar Oulasta todellakin tulleen täysin rehellinen mies.
Kun Biettar Oula myöhemmin talvella kirkolla käydessään huomasi ihmisten pitävän häntä tapansa muuttaneena ja hurskaana, tunsi hän itsensä kuin toiseksi ihmiseksi. Hän nauroi partaansa — alussa. Mutta hänen mieltänsä kutkutti nähdä itsensä siinä valossa. Oli todellakin ylentävää kulkea kunniallisen miehen kirjoissa. Ja ajatteles, jos hän nyt tosiaankin olisi ollut kunnon mies! — Turhamaisuus valtasi hänet siinä määrin, että hän toden perään päätti toimittaa sisällisen puhdistuksen.
Ja niin alkoi hänen edistymisensä. Hänen jo ennestään hiottu puhetapansa kävi yhä varmemmaksi, ja Biettar Oula joutui kunnanhallitukseen. Ja hänestä riitti puhetta ihan loppumattomiin.
Saarnamiehet väittelivät keskenään, kelle kunnia Biettar Oulan kääntymisestä kuului, kun taasen toiset pitivät sitä yksinomaan Ellen ansiona…
"Mutta miten jaksaa vanha ystäväni Nikko Nille?" tiedusti Jussa.
"No", hymähti Biettar Oula, "hänellä oli taipumuksia joutua onnettomuuteen, tiedäthän. Hänen akkansa kuoli vasta pari vuotta sitten, ja silloin oli hän jo hävittänyt kaikkensa. Hän varasti poroja kuin susi ja joutui kuritushuoneeseen. Nykyään elää kituuttaa hän kalastajana meren rannalla. Sehän on kaikkien köyhtyneitten tunturilappalaisten viimeinen keino. Niin, se oli odotettavissakin. Mieshän oli aina pahassa pinteessä ja kovaonninen. Annamme hänelle tuolloin tällöin tappoporon. Sääliksi näet käy miestä, joka on nähnyt parempia päiviä."
"Hän ei siis lopultakaan joutunut Aira Maritin kanssa naimisiin?"
"Ei. Tyttö meni toiselle ja saa pieniä joka vuosi — kuten parhaimmat vaatimet."
Sille täytyi Ellen hymyillä, istuessaan kolmas lapsi leveässä helmassaan, imettäen sitä suunnattoman täyteläisestä rinnastaan. Hän hymyili punehtuvan veitikkamaisesti: viittaus oli imarteleva hänen käsitykselleen naisen elämänkutsumuksesta.