Hän nousi istualleen ja voihki. "Mikä sinua, Oulatsjam, vaivaa?" kysyi
Elle, joka oli herännyt hänen voihkinastaan.
Biettar Oula siirtyi Ellen taljan alle ja painoi päänsä hänen rintaansa vasten peloissaan ja vapisten kuin pieni lapsi…
Nyt oli hän, kuten kerran ennenkin, epäilyksien vallassa. Hän ei ollut moneen vuoteen ajatellut sitä asiaa. Hänet valtasi halu repiä Elleä nenästä ja nipistää reidestä, ja hän kuvitteli mielessään, kuinka pahoin voudille kävisi, jos hän… Hän pelästyi: hän ei voinut uskoa sitä, että hän itse pääsisi voittajana taistelusta. Hänellä ei ollut rohkeutta. Seuraukset peloittivat häntä… Hän toivoi, ettei joutuisi sellaiseen… Joutavia! — — Vouti oli ottanut Groobeinin tytön Jussalta. Olihan yleensä puhuttu, että Jussa hänet naipi… Kuka siis tietää! — — —
XV.
Eräänä syksynä olivat he asettuneet karjoineen sisämaanlaakson eteläpuolelle, tunturilammen rannalle, noin kymmenen penikulmaa kirkolta kaakkoon.
Muutamana iltana ei kuulunut paimenten joikumista.
Biettar muori makasi viimeisillään.
Porolauman tömistely teltan ohitse ilman paimenten tavanmukaisia huutoja kuului hyvin synkältä — kuin henkien suhinalta — lisäten hetken vakavuutta.
"Etkö voi haukkua hiljaa! — Girjes! huosh!"
Muori heilutti keppiä ja raappi tiheäkarvaista taljaa, joka hänellä oli peitteenä.