NIILO. Tyttö raukka! Pelkäätkö sinä minua, omaa isääsi?
SELMA. Mene isä, minä pyydän. Katso kuinka he tirkistävät sinuun.
NIILO. Toisen parasta ajattelet sinä vaan onnettomuudessasikin.
SELMA. Anna minun kantaa yksin häpeäni. Et sinä kuitenkaan voi kuormaani huojentaa.
NIILO. Mutta Selma! Enkö minä voi saada vähintäkään selitystä. Minä en ymmärrä kuinka—, minä en voi ymmärtää kuinka sinä; minun Selmani olet voinut. Hirveätä!
SELMA. Isä kulta! Jätä minut. Sinä olet kunniallinen mies, älä tahraa mainettasi minun tähteni.
NIILO. Mutta enkö voi edes jollakin tavoin auttaa sinua. Rahaa ei minulla ole—mutta——Minä säälin sinua, minä suren kovaa kohtaloasi.
SELMA. En minä mitään tarvitse. Mene jo. Jos vaimosi sattuisi näkemään, että puhuttelet——
NIILO. Pilkkaat minua. Niin, niin! Minä ansaitsen pilkkaasi. Olen heikko! Mutta onko se minun syyni? Kun Herra kerran on minut sellaiseksi—
SELMA. (Katkerasti.) Niin. Herra on sinut sellaiseksi luonut. Mutta minä olen itse syypää häpeääni.