KALLE. Miksi ovat kaikki niin pahoja Selmaa kohtaan, vaikka hän on niin hyvä, niin hyvä… Minä olen niin paha ja kuitenkin silittää äiti päätäni. Jos olisin aina Selman luona, niin en koskaan—
(Pyyhkii kyyneleitä.)
Mutta mitäs minä itken. Mitä se siitä paranee. Mitäs siitä hyvyydestä hyötyä kumminkaan on…
VII:s KOHTAUS.
WILLE. (Tulee.) Kalle. Äitini arvasi, että me yksissä neuvoin.
KALLE. Arvatkoon vaan.
WILLE. Vai niin. Jos saavat vielä tolkun. Minne panit sen?
KALLE. Tuonne viskasin.
WILLE. Viskasit? Oletko hullu! Minne?
KALLE. En minä tiedä.