(Saara menee.)
V:s KOHTAUS.
KALLE. (On kuunnellut syrjästä keskustelua.) Isä.
NIILO. Mitä poikaseni.
KALLE. Ethän sinä anna siskoa Wigrenille. Hän on niin onneton.
NIILO. Käykö sinun sääliksi häntä?
KALLE. Käy, isä. Minä pidän niin paljon hänestä. Kun hän itkee, vihloo se niin kovasti sydäntäni. Ja kun hän silittää minun päätäni tuntuu minusta aina niinkuin hän olisi sellainen, sellainen äiti, joista kirjoissa saa lukea. Minun mieleni käy niin kummalliseksi, että Selmasta tulisi tuollainen … tuollainen—
(Käy itkemään.)
(NIILO pyyhkii kyyneleen silmistä, menee oikealle.)
VI:s KOHTAUS.