SAARA. Möisimme! Hullu. Emmehän me häntä orjaksi pane. Parempi hänen siellä on olla, kuin tehdä työtä ja olla ihmisten pilkkana, meidän häpeänämme.
NIILO. Ei, ei. Sitä emme voi tehdä. Sitä en minä salli.
SAARA. Vai et salli.—No pidä sitten huoli itsestäsi ja hänestä. Minulta et saa enää leivän kyrsääkään. Myyköön Wigren taloutemme, ajakoon kadulle. Kyllä minä vielä, kiitos Luojan, ystävieni luona katon alle voin pääni kallistaa.
NIILO. Hyvä, rakas Saaraseni. Älähän kiivastu. Pitäähän meidän kuitenkin tälläistä asiata ajatella.
SAARA. Ajattele sinä vaan, kun mielesi tekee, minä sylen koko asialle.
Ei siitä minulle mitään hyötyä ole.
NIILO. Kenralska Silan kun vielä lupasi tänään tulla tyttöä puhuttelemaan.
SAARA. Mitä se tekee. Tehdään asia selväksi sillä aikaa.
NIILO. Mutta tiedäthän sinä paremmin—
SAARA. Minä menen siis.
NIILO. (Yksin.) Toivon, että kenralska ehtii tänne siksi kuitenkin.
Vieköön hänet sitten ennen laitokseensa.