SELMA. Mutta tuota—!
NIILO. No mitä arvelee?
SELMA. Mutta mitä mamma sanoo?
NIILO. Hm.—Eiköhän häntä saane tuumaan taipumaan.
SELMA. Tehkää kuten paraaksi katsotte, isäni. Minä tottelen kaikessa tahtoanne.
NIILO. Minä koetan parastani… Mene nyt, ettei mamma suutu.
(Selma menee.)
VII:s KOHTAUS.
NIILO. Tyttö parka! Niin puhdas, niin hyvä. Miksi on Luoja tehnyt ihmiset niin erilaisiksi! Miksi ei täällä vallitse sopu ja rakkaus. Tyttö parka! Helena vainajan kaltainen hän on.
(Huokaa.)