Kummallista se rakkaus kuitenkin. Tokkohan ihmiset nykyaikana voisivat sillä lailla rakastaa?—Voisinkohan minä?—
(Tuumailee.)
Jos hän olisi niin jalo, niin helläsydämminen mutta samalla niin miehekäs kuin Paul, niin voisin—enköhän voisi Virginia olla… Kuinka minä häntä rakastaisin. Kodissamme ei pahaa sanaa kuuluisi; rakkaus ja sopu siellä vallitsisi… Minä tekisin kaikessa hänen mielensä mukaan, valmistaisin hänen mieleisensä ruuan, hänen työstä tullessaan, pitäisin häntä puhtaissa vaatteissa ja hoitaisin kuin kuningasta. Se vasta olisi—!
(Rupeaa lukemaan).
—Miksi ovat ihmiset niin usein onnettomia, tyytymättömiä, vaikka itse kumminkin onnensa voi luoda… Voihan köyhyydessäkin olla onnellinen, kun vaan on ketä rakastaa… Mitä nyt!—Ketä sieltä tulee?
(Piiloittaa poveensa kirjan, menee kallion reunaan katsomaan.)
Pojathan ne taasen!
XV:s KOHTAUS.
(Kalle ja Wille juoksevat riidellen esille.)
SELMA. Mitä te nyt taasen?