R. SILAN. Mitäkö se on? Miksi sitä kysyi? Etkö itse tiedä?
SELMA. Minä vaan luin äsken juuri erään kirjan—
R. SILAN. Minkä kirjan?
SELMA. Paul ja Virginia'n.
R. SILAN. Vai niin. Se on kaunis kirja, erittäin kaunis ja siveä. Se on hyvä, että luet sellaisia kirjoja.
SELMA. Minä tulin siksi ajatelleeksi, voiko nykyaikana enää sellainen uskollinen rakkaus olla mahdollista—
R. SILAN. Se kysymys vaatii lavean vastauksen… Mutta sen voin sinulle sanoa, ja se onkin hyvä, että tuli siitä puhe. Nuoren tytön, erittäinkin köyhän tulee nykyjään olla erittäin varovainen. Nykyinen miessukupolvi on turmeltuneempi kuin sinä voit aavistaakaan. Ainoastaan suurilla voimain ponnistuksilla voimme enää karsia, juuria pois yhteiskunnastamme, ne paheet, jotka sen ytimiä kalvaavat… Juuri köyhiä palvelustyttöjä uhkaa vaara enimmin. Suuri varovaisuus, ehdoton siveys vaan voi heitä täydellisesti turvata. Luulotellun rakkauden alla voi aina piillä myrkyllinen käärme…
SELMA. Olisko se niin?
R. SILAN. Se on niin. Me naiset vaan voimme yhteiskuntamme pelastaa, me vaan voimme puhdistaa saastutetun ilman. Luonnollista on siis—koska tästä nyt kerran tuli puhe—, että tämän pyhän asian ajajat, minä niitten joukossa, vaativat omilta palvelijoiltaan esikuvallista käytöstä. Minä en kärsi, että nuorilla palvelustytöillä on tuollaisia »sulhasia».—Sinä punastut!—En minä sinua tarkoittanut, sinun siveyttäsi en epäile. Mutta että tahtoni tietäisit, sanon sen nyt. Jos minä tapaan, tahi saan tietää, että sinä salaa käyt kohtaamassa sellaista—puhumattakaan, että tänne hänen tulla sallisit—. No, älä loukkaannu. Minä sanon tahtoni vaan. Jos niin kävisi, täytyisi minun armotta ajaa sinut pois ja antaa epäiltävä todistus——
III:s KOHTAUS.