RAHIKKA. Minäkö sinuun suuttunut!
SELMA. (Katsoo häntä silmiin. Itsekseen.) Olisko se mahdollista: voivatko nuo silmät valehdella, tuo tyyneys kasvoissa olla teeskenneltyä?
RAHIKKA. Miksi katsot minua tuolla tavoin?
SELMA. (Joutuu hämilleen.) Minä vaan——Katso kenraalska kielsi minua päästämästä tänne ketään miestä luokseni.
RAHIKKA. No mikset heti sanonut. Johan minä heti ajattelin, että jotakin sellaista se varmaankin——
SELMA. Hän sanoi, ett'ei hän salli, jotta hänen palvelustytöllään on sulhanen. Jos hän sinut täällä tapaa, ajaa hän minut heti pois.
RAHIKKA. Se oli pahempi. Minulta on siis tänne ovi sulettu! Mikäs muu jääpi keinoksi, kuin että tapaamme toisiamme muualla.
SELMA. Ei Pekka! En minä uskalla päivällä tulla sinua tapaamaan ja illalla se ei käy laatuun.
RAHIKKA. Miks'ei? Meille, jotka olemme kihloissa, se ei mikään rikos ole.
SELMA. Niinkö arvelet? Miksikä äidit sitten niin kovasti varoittavat tyttäriänsä?