RAHIKKA. Minä en helpolla tulistu, minua ei hevillä kiihkoon saa, mutta jos se kerran tapahtuu, unohdan itseni, minä voin joutua hillitsemättömään raivoon.
SELMA. Tiedätkö mitä, Pekka…
RAHIKKA. No?
SELMA. Minä pidän sinusta! Juuri tuollaisen pitää miehen olla. Tyynellä kirkas kuin meren pinta, mutta myrskyllä kiehuva pilviin asti. Me naiset olemme toista lajia, minä epäilen, kuvittelen mielessäni kaikenlaista, olen epävarma, häilyväinen.——Voi! Joku—Etkö kuullut?— Ei se tainnut sentään kukaan olla!
RAHIKKA. Jospa voisimme vaan naimisiin pikemmin mennä,——mutta kun minun tuloni tuskin vaatteisin riittävät.
SELMA. Ja minulla on vielä vähemmän——Mutta rukoilkaamme taivaalliselta isältämme apua——
RAHIKKA. Niin, tee se. Minä en osaa rukoilla.
SELMA. Etkö osaa rukoilla?
RAHIKKA. En.
SELMA. Kuinka et——