LIISA. (Käy nauramaan.) Velliä! Papillista velliä! No sinä löydät kanssa sanan, mikä paikalle sopii.
MIINA. Mutta hän ei pysy aina edes raamatun pohjallakaan. Kun hän esim. puhui Bileamin aasista——
LIISA. Niin no, luiskauttaahan sitä innoissaan sanan, toisen syrjäänkin, mutta eihän hän olekaan saarnaansa koko viikkoa valmistanut ja sukinut.
MIINA. Ei se ole hyvä. Tuhma kansa tarttuu aina mielellään tuoreesen palaan ja painaa mieleensä juuri nuo liiat sanat.
LIISA. Niin, niin. Kyllä se totta on. Aina se tuores pala paras on.
II:n KOHTAUS.
IINA. (Tulee oikealta. Itsekseen.) Tässä ruvetkoon! Nyt hänen täytyy lähteä vaikka mikä olisi. Eikö hän jo tule sieltä.
(Katselee perällepäin.)
LIISA. Eikö naapuri kirkossa käykään.
IINA. Siirappikirkossa!