SELMA. No riittää, riittää. Mistä olet sinä tuollaista oppinut?
IINA. Minäkö? Sehän on runollisuutta. Kirjoissa, teatterissa sitä kuulla saa. Kosijoiltani sitä olen kyllikseni kuullut. Mutta mitä arvoa on tuollaisilla sanoilla. Tuuli ne mukanaan viepi heti. Ei Selmani, ei kauniilla sanoilla nykyaikana ole mitään merkitystä.
SELMA. Mihinkä sitä sitten luottaa saa jollei sanoihin?
IINA. Töihin, töihin!
SELMA. Töihin?
IINA. Minä tahdon sinun parastasi. Eikö olisi hauskaa, kun ei tarvitsisi koskaan vastaisuudessakaan sulhonsa rakkautta epäillä, vaikka mitä sattuisi.
SELMA. Tietysti.
IINA. Pane hänet sitte koetukseen.
SELMA. Niin no, mitäs pahaa siinä olisi. Mutta kuinka?
IINA. Sen kyllä keksimme.