OLLINEN. Hän on vilustuttanut itsensä, ja pyydän siis teitä näyttämään taitoanne.
TUOVILA. (Its.) Tuoko siis onkin Impeni, armahani! Se olikin erehdys,
(Ään.) Pyydän, että saisin häiritsemättä tarkastaa taudin laatua.——
OLLINEN. Niin, väistykäämme me pois. (Vainikka, joka tämän aikaa on ollut syrjässä, lähestyy Ollista.)
VAINIKKA. Minä, tuota noin, tulin niinkuin——
OLLINEN. Ah, räätäli, tulkaa tänne. (He lähtevät jutellen oikealle.)
Kahdeksastoista kohtaus.
IMPI. (Its.) Räätälikö? Voi minua!
TUOVILA. (Its.) Hän ei näy tuntevan minua lainkaan. Pitää tehdä tyttöselle pieni kepponen. (Ääneen.) Mikä teitä vaivaa neiti, saanko kysyä?
IMPI. Päätä kivistää.
TUOVILA. (Koettaa otsaa, its.) Kuinka ihana, sanomattoman ihana hän on. Tuo otsa, nuo silmät, voi kuinka kalliit olette minulle. Joko minä otan hänet syliini! En vielä. (Ään.) Saanko koettaa suonta?