AINA. Kyllähän minä tiedän, miksi tähän aikaan tänne maaseuduilta niin paljon neitosia tulvailee. Mutta vähätpä taasen minä! Kun sinulla ei näy olevan vähintäkään käsitystä siitä, mitä kelpo pidot, semmoiset kuin lehtori Sederin, tarjoovat, niin jää kotiin.
Neljäs kohtaus.
OLLINEN. (Tulee oikealta, kello kourassa). Kahtakymmentä vailla——se on——kahtakymmentä——. Niin, mihin aikaan sitä oikein niinkuin ruukataan mennä hienoihin päivällisiin?
AINA. Puoli viiden aikaan luullakseni.
OLLINEN. Vastako niin myöhään.——Tämän päivän järjestys näkyy menevän kokonaan nurin niskoin. En ennätä päivällisuntanikaan ottaa——Kuules tuota noin, rakas eukkoseni.——
AINA. Joko taasen! Etkö sinä voi jättää tuota inhoittavaa nimeä. Eukko ja eukko! Aina vaan eukko! En minä ole mikään eukko.
OLLINEN. Älähän tuota suutu toki. En minä tahallani sitä tee. Ethän suutu oma eu——tuota noin, oma muijani.
AINA. Rouva minä olen, kuuletko, enkä mikään eukko tahi muija.
OLLINEN. Niin, niin rouvahan sinä olet! Eiköhän tuota noin syötäisi sentään vähän kotonakin, sillä nälkä minulle rupeaa tulemaan.
IMPI. Mitä? Ettekö ai'o syödä päivällistä tänään?