"Vie hänelle terveisiä… Sano, että minä kostan hänen surmaajilleen", lausui Paavali kyynelsilmin.
"Poikani, älä sitä tee. Kosto ei ole ihmisten, se on Jumalan".
Nyt astui Jägermeister sisään. Ruhtinaan käskystä oli hän viipynyt ulkona jonkun aikaa. Mutta kun tätä ei kuulunut, ikävystyi hän ja pistäysi katsomaan.
"Hiljaa!" osoitti Paavali. Mutta kun hän käänsi päänsä kuolevaan, oli jo viimeinenkin elonmerkki kadonnut.
Paavali nousi seisaalleen.
"Nyt on elämä selvänä edessäni!" lausui hän kovalla äänellä. "Kun
Paavali Ensimmäinen on Venäjän valtaistuimella, seisoo tällä paikalla
uljas kirkko, jossa joka Pietarin päivänä vietettäköön muistinjuhlaa
Pietari Kolmannen ja hänen poikansa äidin kunniaksi".
Hämmästyneenä seisoi vanhus.
"Olisitteko te——" alkoi hän kysyä.
"Sitä ette saa kysyä ennenkuin olen keisarina", keskeytti perintöruhtinas.
"Luulen, että täällä on tapahtunut sellaisia asioita, että Teidän Korkeutenne on suvainnut unohtaa nälkänsä", virkkoi hovimies, kääntäen puheensa toiseen aineesen, huomattuaan, ett'ei tämä tahtonut ruveta selityksiin.