"Ja siihen olen saanut täyden vallan Hänen Majesteetiltaan", lisäsi hovimies, taluttaen pojan kädestä ulos.
Paavali parka! Perintöruhtinaana tuolla tavoin kohdeltu. Hän kuitenkin hillitsi itsensä kääntyen ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, Kalleen.
"Sinä nimitit minua äsken braatiksi. Tästä lähtien saat minua siksi aina nimittää", sanoi hän taputtaen vielä kerran häntä olkapäälle. Sitten läksi Paavali. Kovasti oli keisarinna häntä kohdellut, ylpeitä olivat hovimiehet häntä kohtaan olleet, mutta näin röyhkeästi ei häntä toki oltu vielä loukattu oman poikansa silmien edessä.
VII.
Taas suuri hyppäys ajassa. Venäjän valtaistuimelle on vihdoin noussut Paavali Ensimmäinen, neljänkymmenen kahden vuoden vanhana. Tukala oli tuo pitkä odotuksen aika ollut. Hellä, jos vähän jurokin nuorukainen on muuttunut ankaraksi, jäykäksi mieheksi, jonka kasvoista heijastaa kaikki se katkeruus, joka hänen sielunsa on aikojen kuluessa täyttänyt.
Elämä hovissa on myöskin muuttunut. Nyt ei ole enää käskemässä nainen, johon kaikenlaisia elementtiä on vaikuttamassa, nyt on valtaistuimella mies, jonka edessä on polvilleen heittäydyttävä, kuten ennenmuinoin vanhain tsaarien aikoina. Välistä kyllä vielä tuo entinen herttaisuus, kuni aurinko syksyisellä taivaalla, pääsee pilven kolosta paistamaan, mutta silloin kuin tuo synkkä sumu poistuu, silloin kuin keisarin otsa kirkkaammin, hellemmin loistaa, silloin on se vaarallisin kaikista. Voi sitä, joka ihanan auringon paisteessa unohtaa myrskyn mahdollisuuden! Elämänsä se Siperian kaukaisilla mailla nääntyä saa.
Tämmöiseksi kuvataan yleiseen Paavali Ensimmäistä. Harvat, hyvin harvat vaan tietävät kertoa siitä kuinka hänen oikkunsa eivät lainkaan olleet niin silmäänpistäviä, kun hän Inkerin maaseuduilla kuleskeli talonpoikain keskellä. Ei ole liioin annettu selitystä sille, miksikä hän keskelle suomalaista paikkakuntaa Hatsinan kylään rakennutti muhkean hovinsa ikävään, syrjäiseen paikkaan, jonka kuivuutta ainoastaan pieni mitätön puro kostutteli, vieläpä otti hovinsa palvelijoiksi ainoastaan suomalaisia.
Huomattavaa on, että hän Suomen (Finljanski) rykmenttiin otti ainoastaan rekryyttiä Hatsinan likitienoilta ja perusti omannimisensä (Pavlovski) rykmentin, johonka vielä tänäpäivänä otetaan ainoastaan sellaisia jäntteröitä, keskikasvuisia miehiä, joilla nimenomaan on suuret kasvot ja leveä, jos mahdollista vähän pysty nenä, kuten oli Paavalilla itsellään ja kuten tiedetään suomalaisella rodulla ylimalkaan olevan.
Pietarin päivänä vuonna 1800 vihittiin uusi Kolppanan kirkko. Se on rakettu nelikulmaisista paksuista paasista, kuten kaikki Paavalin rakennukset Hatsinan tienoilla. Sen korkea, suippo torni, jonka huipussa kukko yhäti pyörähtelee mahtavasti seudun yli katsellen, on vielä tänä päivänä matkustajan huomiota puoleensa kääntämässä. Se muistuttaa aina jotakin salaperäistä tapausta, jonka enää tietää kertoa vaan joku vanhus syrjäisimmässä kylässä.
Kerrotaan, että aina odottamattomien tapausten edellä tornista kuuluu öisin hiljainen kumina, aivan kuin kellot itsekseen hiljalleen soisivat. Kansantaru tietää vielä, että kun kirkko oli valmiiksi saatu, huomattiin ett'ei ollut yhtään ihmishenkeä rakennettaissa menetetty, joka muka on ihan välttämätöntä, jos kirkolle menestystä toivoo. Mutta kun kirkon vahti ensi kerran oli tuon salaperäisen kuminan kuullut ja sen tähden yöllä kirkkoon meni, sanotaan kirkonhaltijan hänelle kamealla äänellä huutaneen: