Tämä vapaus annettiin hänelle ensi alussa anteeksi, mutta aikojen kuluessa rupesi kumminkin tuohon viattomaan yksinkertaisuuteen sekaantumaan jotakin, joka teki ihmiset tyytymättömiksi.
Seuraava tapaus selittää tuon muutoksen.
Eräänä sunnuntai iltana oli Kalle taasen esplanaadilla… Tuossa tepasteli hän hymyillen, jaellen tervehdyssanoja vastaantuleville. Silloin lähestyi häntä hienosti puettu nainen, jolla ei kuitenkaan ollut hattua päässä.
"Hyvä päivä, Kalle!" lausui tämä.
"Päivä, päivä!" vastasi Kalle kohteliaasti.
"Etkö tunne minua?" kysyi nainen.
"Niin sinuako… Katsoppas vaan. Oletko sinä vielä elossa?"
"No tunnethan sisaresi."
"Tule minun luokseni Kalle!" pyysi sisar.
"Sinun luoksesi!" vastasi Kalle hieman ylenkatseellisesti. "Mitä minä siellä teen! Tulisit sinä ennen äitiä katsomaan".