»Mitä hittoa tämä nyt on!» sai hän vihdoin äännähtäneeksi. »Mitä se nyt on sitten tuo pirullinen Ravallaque de Paris?… Mutia olkoon mitä hyvänsä, kyllä minä sentään olin aika aasi tehdessäni sellaisen kysymyksen nuorelle naiselle. Ties hiis, mitä hävytöntä lienekin!» Hän läksi hitaasti astelemaan asuntoansa kohti, sytytti sikarin ja tuumaili. — Mutta minkä enemmän hän asiata aprikoi, sen rauhattomammaksi hän tuli.
Sattuipa hänelle vastaan tulemaan harmaatukkainen, ketteräjalkainen herra, joka pyysi hänen sikaristaan tulta omaansa.
»Jos kysyisi tuolta,» ajatteli konsuli. »Hän ei siitä loukkaannu, vaikka se hävytöntäkin olisi.»
Ojentaessaan sikarinsa vanhalle herralle virkkoi hän siis: »Sallitteko, että teen Teille pienen kysymyksen?»
»Olkaa niin hyvä,» vastasi ystävällisesti vanha herra, nykien paraillaan ensimmäisiä savuja syttyneestä sikaristaan.
»Mitä on Ravallaque de Paris?»
Ei tarvinnut konsulin toistaa kysymystään. Vanha herra sylkäsi vimmastuen, viskasi havanna-sikarinsa lokaan, pyörähti hänen luotansa ja meni niin että »tukka löyhki ja palttoo hulmusi.»
»No nyt on hitto!» ärjäsi itsekseen konsuli, tuijottaen poistuvan vanhuksen jälkeen. Tämähän rupeaa käymään kiusalliseksi. Mitä se sitten on?
Hän aikoi lähteä kotiin päin, mutta ei saanut enää rauhaa… Hän oli niin äkänen, että puristi nyrkkiä ajatuksissaan rakkaalle vaimollensa, joka oli hänet tällaiseen pulaan saattanut. Samalla kuin uteliaisuus yhäti kasvoi, tuli hänen tilansa yhä tukalammaksi.
»Enhän saa yöunta, jos nyt nukkumaan menen», ajatteli hän ja päätti ottaa asiasta selvän, maksoi mitä maksoi. — Mutta kuinka? — Hän näki poliisin seisovan kadun kulmassa.