»Ei se siihen vielä loppunut», ja hän jatkoi taasen kertomistaan. Siitä ei näkynyt aikovan loppua tullakaan. Hänet keskeytti kuitenkin Liispetta.
»Sitä en todellakaan muista», sanoi tämä sormi huulella, »oliko sillä sarvet vai ei, mutta kyllä minä luulen, kyllä minä muistan nähneeni vilahduksella jotain sellaista.» Niin jutteli Liispetta, pyyhkien pulleata nenäänsä sormillaan.
»No, näyttäkäähän tuota!» sanoi taasen joku tavottaen pytyn kantta.
»Oletko koskematta, senkin lontus!» ärjysi vahtimies. »Päästät sen pakoon vielä, niin meidät piru perii.»
»Onko sillä kaksi, vai neljä jalkaa?» kysyttiin taasen.
»Sitäkään en tullut siinä kiireessä katsoneeksi», vakuutti taasen
Liispetta, »mutta häntä sillä on. Jalkoja en ihmeeksikään muista.»
Nyt tultiin vahteja tsajulle kutsumaan. Kelon Paavo ja Turilan Mari tulivat vahtiin.
»Muistatko sinä, kuoma, kuinka monta jalkaa sillä on», kysyi Lispetta
Marilta, »kaksiko vai neljä?»
»Kaksi, kaksi! Näinhän minä, kuinka se istui puussa kuni ihminen ja heristi meille kulakkaa.»
»Voi hyvät ystävät!» alkoi nyt eräs vanha Pulkkalan eukko, joka tähän asti totisena ääneti oli kuunnellut. »Ei se sitten ole hyvä elävä.»