»Mitä se teitä liikuttaa?»
»Ei, ei, mutta mehän kysymme vaan. Ei me puhuta kellekään.»
»Ei sittenkään!»
»Ne ovat varastaneet jotain!» lausui joku taaemmista.
»Mekö varastaneet? Suus kiini, kuka se olikaan!» Syyllisestä ei saatu selkoa.
»Niin, no, miksi ette sano sitten. Voihan kuka tahansa ajatella, että teillä on siellä joku varastettu kallis kapine, kun ette — — — —»
»Sanotaanko heille?» kysyy nyt Liispetta vahtikumppaniltaan. Ja nyt päätettiin kertoa kaikki tyyni.
»No, kuulkaa sitten!» alkoi mies ja kertoi tarkasti alusta alkaen, kuinka eilisiltana siihen ja siihen aikaan, kun hän jo oli saanut latoon tuoduksi niin ja niin monta heinäkuormaa ja niin ja niin paljo vielä oli jälellä, kuinka hän nojatessaan heinäkuormaa vasten juuri tuumaili sitä ja sitä, kun äkkiä kuului melu päivännousun puolesta, kuinka hän oli säikähtynyt, luullen naapurinsa hulluksi tulleen ja niin edespäin. Suu auki kuuntelivat ääneti purkkaloiset.
»Onko sillä sarvet?» kysyi joku joukosta pelokkaasti, kun kertoja vihdoin oli niin kauaksi päässyt, että sai selitetyksi, mitenkä eläin pyttyyn saatiin.
»Odotahan!» vastasi kertoja.