Audotja. Jegor Kosminko?
Mari. Jegor Kosmin! Hän on maannut haudassaan jo viisi ajast'aikaa. Hänen nuorempi veljensä Nikolai nyt tätä tilaa hallitsee.
Audotja. (Mielenliikutuksella). Hänkö siis! Sinä Kolja, olet siis viisi vuotta täällä isäntänä ollut, etkä ole etsinyt sitä, joka tähtesi niin paljon kärsiä on saanut.
Juhana. Mitä puhelet sinä, vaimo?
Audotja. Onko hän nainut?
Mari. Ei ole ollutkaan.
Audotja. Eikö hänellä ole millaistakaan poikaa?
Mari. Johan sanoin, ett'ei hän ole ollutkaan naimisissa.—Tämä vaimo taitaa olla takaraivolleen tärähtänyt.
Audotja. Siis on hän muualla. Kuollut hän ei voi olla, sen sanoo ääni rinnassani… Voi, poikani, poikani! Mistä, miten sinut löydän? Jospa se, joka askeleeni on tänne johtanut, ohjaisi minut päämaaliini asti!
Mari. Onneton vaimo! Aivosi näkyvät olevan sekaisin, jonkun suuren murheen tähden. Käy tänne levähtämään! (Herättää uunilla nukkujaa). Paavo, nouse pois sieltä, Paavo! (Paavo kämpii haukotellen kiukaalta alas).