Vouti. Kaikki hyvä! Mutta luuletteko myöskin saavanne talonpojat suostumaan semmoista anomusta kirjoittamaan?
Kosmin. Kyllä keinoja saamme. Kauniita sanoja on ensin käytettävä, rahaa, lupauksia, ja jos ne eivät auta, sitten uhkauksia ja ankaria toimia.
Vouti. Semmoisiin toimiin olen ennestään tottunut. Luottakaa vaan minuun, tulette näkemään, että olette minusta saanut kelpo apulaisen.
Kosmin. Aikeeni on ensin saada Roponen suostumaan. Siksi tulinkin tänne. Jos hän vaan suostuu, kyllä muut sitten seuraavat.
Vouti. Pyydän anteeksi! Ehkä kaikessa alamaisuudessa uskallan antaa paremman neuvon. Olkaa puhumatta asiasta erikseen Roposelle. Hän on jäykkä, itsepintainen jörö. Pahoin pelkään, ett'ette häntä saa taipumaan. Ja vielä—asia on arkaa laatua. Paha meteli voi syntyä, jos se tulee ilmi. Eiköhän ole viisaampaa käyttää varovampia keinoja, esimerkiksi jollakin sukkelalla tempulla saada talonpojat kirjoittamaan anomuksen alle tietämättä sen sisältöä?
Kosmin. Taidatpa olla oikeassa. Roponen ei näykään olevan kotona. Ei sitä nyt ainakaan tarvitse päättää. Käytä viekkautta tai ankaruutta, minusta yhden tekevä, kunhan toimemme vaan saadaan onnistumaan. (Menee).
Vouti. Mikä minusta tulee, jos talonpojat vapaiksi pääsevät? Ei! Se ei saa tapahtua! Kaikki voimani panen alttiiksi sitä estääkseni… Ja nyt heti ryhdyn Liisaan ankarammin kiinni. Kohta olet sinä, pikku lintunen, vallassani. (Menee).
8:S KOHTAUS.
*Audotja.*
Audotja. Vai sellaiset tuumat teillä on! (Laskeutuu alas kiukaalta). Siinä tapauksessa tiedän minä tehtäväni.——Mutta Andreihan on Kosminin poika! Hänkö nousisi muitten mukana isäänsä vastaan? Se ei saa tapahtua!—Jos Kosmin pysyy mahtavuudessaan, voipi poikansa ehkä nousta—hänen perillisenään samaan mahtavuuteen—ja minä sitten myöskin onnen kukkuloille.—Ei, ei!—Kuinka voinkaan tuollaista ajatella?—Minäkö, katkerin orjuuden uhri, rupeaisin sitä puolustamaan? En koskaan! Olkoon Andrei Kosminin poika—hän on myöskin minun poikani, orjan poika.