Syystä viivyin, armahani; asioit' ol' mulla,
Mutta nytpä olikin sen kiiruhumpi tulla.
Luokses' riensin, Liisaseni, apuas mä pyydän,
Jalon työn mä aion tehdä, jalon tuuman tiedän.
Liisa.
Tuuma tuo jo lausu mulle, auttaa koittelen,
Mielelläni sua aina auttelen.
Ken ei auttaisikaan ystäväänsä ainoaa,
Jota oikein sydämestä rakastaa.
Se on totta: mun voimani heikko on,
Vaan sun rinnallas' oon pelvoton.
Eikä suurikaan vaara nyt pelkoa tuo,
Rakkaus kun apuaan vain suo.
Liisa. Mutta, Jussi, mitä tämä merkitsee? Mitä varten olet itsesi tuollaiseksi pukenut? Olethan niin hassun näköinen, ettei isäsikään sinua tuntisi.
Juhana. Kuule sitten! Me olemme päättäneet pelastaa Juvakan Matin tuolta lukon takaa.
Liisa. Olette päättäneet! Luuletko sen niin helposti käyvän päinsä?
Juhana. Sinä sanoit kerran minulle tietäväsi, missä avainta säilytetään.
Liisa. Kyllä minä sen tiedän, mutta ei sitä sieltä voi mitenkään saada.
Juhana. Etköhän sentään?
Liisa. En, en mitenkään.