Audotja. Oi, poikaseni! Älkäämme pahaa pahalla palkitko! Ole kiitollinen Herralle, jonka armo tänään niin runsaasti on meitä siunannut! Hän kyllä muistaa niitä, jotka ovat sinua pilkanneet.
Andrei. Jos tietäisit, kuinka he minua polkivat! Venäläinen! Keppi-kerjäläinen! Äpärä… Katalat orjat! Tämä kerjäläinen on kerran oleva teidän herranne! Ja silloin eri teitä sääli! Minun on kosto, ja sitä tahdon harjoittaa.
Audotja. Kosto—viha—sorto—siinä siis ainoat sanat, joilla vastaat äitisi rukouksiin!
Andrei. Oi, äiti! Tahtoisithan sinäkin kostaa niille, jotka ovat sinun antaneet niin kovasti kärsiä!
Audotja. En, elävän Jumalan kautta, en! Samana hetkenä, jona taas sinut syliini suljin, olivat kaikki kärsimykseni pyyhityt pois muistostani. Olisin voinut ojentaa sovinnon kättä pahimmalle verivainoojallenikin.
Andrei. Niin! Sinä olet hyvä! Minä en voi olla hyvä! Sydämmeni on liian loukattu! En, en tahdo enää tomussa ryömiä! Nöyrtyä, anteeksi antaa, se sopii orjaraukalle! Nyt olen mahtavan ylimyksen poika!
Audotja. (Tempaa häneltä ristin). No niin! Mene nyt, ilmoita itsesi Kosminille! Tule aatelismieheksi, herraksi, sortajaksi! Tätä ristiä vaan et saa! Se on ja pysyy minun omaisuutenani! Se annettiin rakkauden pantiksi, sitä ei saa käyttää vihan välikappaleena! Oi orjuuden kirousta! Sorretun orjan ensimmäinen sana on: sorto! Äsken väkivallan uhrina, hän ei halua parempaa kuin väkivaltaa! Mene, jatka kavaltamistointasi! Vaan jos sen teet, niin älä minua milloinkaan äidiksesi nimitä! (Menee).
Neljäs näytös.
(Oikealla tupa, vasemmalla muutamia ulkohuoneita; näitten välissä avara, taaksepäin ulottuva lakeus. Perällä muutamia puita, joitten väliin on tehty liekku. Tuvan edessä penkki ja pöytä).