Joosefi jalo tuleepi,
Arimathiass' asuva,
Raatiherra rauhallinen,
Rikas riistasta peräti,
Kunniasta kuuluisampi,
Herran pelvossa parahin,
Eikä ollut mielistynyt
Työhön toisien tyhmimpähän.
Oli itse kanssa ollut
Jesuksen opetuslapsi,
Vaikk' ei ennen ilmoittanut.
Tahtoin vältteä vihoja
Julmimmitten juutalaisten.
Vaan ei nyt enämpi huoli,
Suru saatti rohkeaksi,
Murhe Herran ruumihista.
Pyrki luoksi Pontiuksen,
Anoi aivan rohkeasti,
Herran ruumista rukoili,
Alas ottaansa aneli
Haudataksens' hartahasti.
Tästä Pontius peräti
Imehteli itsellensä,
Kuin jo kuuli kuolleheksi,
Sielun poijes siirtyneeksi.
Päämiestä puhutteleepi,
Tutkiipi toden perästä;
Kuin tunsi toden asian,
Antoi ruumihin anotun.
Liinavaattehen valitun
Osti Joosefi jaloimman,
Millä mietti kaunistaansa
Herran ruumista hyvimmän.
Sillä hetkellä samalla
Toinen kumppani tuleepi,
Nikodemus noudattaapi,
Jok' oli ennen yöllä ollut
Jesuksen opetuslapsi,
Tutkein tietä autuutehen;
Vaikk' ei tohtinut eläissä
Itseänsä ilmoitella,
Kuiten kuolleesen kajoopi.
Mitan tuopi mirramia,
Aloeeta aivan paljon.
Sata naulaa näin sekaisin
Panit, ruumihin pyhimmän
Puettivat puhtahalla,
Liitit liinan kallihimman,
Että yrttejä paraita,
Jälkehen tavan totutun.
Hauta vaivalla hakattu
Korean kallion sisähän,
Jalon Joosefin varalla,
Ehk'ei ennen haudattuna
Tähän kuollutta ketäkään;
Siihen Jesuksen sioitti
Tähden juhlan joutuvaisen;
Vahan suuren, vaivoin varsin,
Kiven korkean vetävät,
Asetit oven etehen,
Itse kulkevat kotia.
Luku XXIII.
Haudan vartioista.
Ei lopu juonet juutalaisten,
Villitty viha vähene;
Ehkä saavat surman ala,
Vielä kuollutta vihaavat,
Haudattua hakkelevat
Pilkkakielellä pahalla.
Jällen kulkevat ko'ossa
Poijes tykö Pontiuksen,
Pilkkakurkulla puhuen:
"Suuren kunnian sinulle
Annamme alinomati
Tähden työn tain toimellisen
Ettäs kuulit kaipaukset
Vastoin miestä mieletöintä,
Annoit käydä kuolon ala
Palkaksi pahimman pilkan;
Saatit rauhan rakkaamman
Poijes poistaen kapinan:
Vaan ei vaara vielä kaikki,
Saanut loppua sekoitus:
Muistamme, seassa muiden
Sanonehen suunnnattoman
Vietteliän viekkahimman:
Päivän kolmannen perästä
Minä itseni ylönnän
Ilon kanssa kuolemasta.
Anna aikaisin varoa,
Varjele hauta vartioilla
Aamuhun samahan asti,
Kokonansa kolmantehen;
Ett'ei yöllä tietämättä
Ottaisi opetuslapset,
Miehet kaikissa kavalat,
Varkahin vetäisi poijes,
Kääntäis kaiken kansan mieltä
Sanoin: suurella ilolla
Ylös karkas kuolemasta.
Tulisi tavalla tällä
Villi viimeinen pahempi,
Kuin on ollut ensimmäinen."
Pontius puhuupi jällen,
Vakaisesti vastanneepi:
"Siin' on hauta hallussanne,
Vartioitkatte visusti."
Ilkeät ilosydämmin
Valmistavat vartioita:
Panin keihähät kätehen,
Sekä peitset piikilliset,
Vyötty suolille sapelit,
Vaan ei vielä vartioita
Usko aivan rohkeasti
Julma joukko juutalaisten,
Ajattelit itsellensä:
"Elikkä uni tapaapi,
Eli viekkaus vetääpi."
Vahan kiinni vahvistavat,
Sinetillä suuren paaden,
Olevan ovella haudan.
Herra levossa lepääpi
Kiukkuisien kiljuessa.
Luku XXIV.
Jesuksen helvettiin alasastumisesta.
Koska joutui kolmas aamu.
Herra henkensä takaisin
Ottaapi Isän kädestä.
Kulki kuoleman kujilla,
Hiitten vainiot vaelsi;
Paha paikka hämmästyypi
Kulkiessa kaikkein Luojan,
Paiskas porttinsa lujasti,
Ovet lukkohon osasi,
Sois ei pääsevän sisälle,
Pahoin pelkäs valtaansa.