I. Kirkon perustaminen ja sen aikaisimmat vaiheet.
II. Stefanus.
III. Kristinusko leviää Palestinassa. Cornelius kastetaan.
Jaakop vanhempi kärsii marttyyrikuoleman.
IV. Apostoli Paavali.
V. Neron vaino.
VI. Jerusalemin hävitys.
VII. Katsahdus apostoliseen aikakauteen. Johannes.
II. Marttyyrikirkon aikakausi (100-323).
I. Kristittyjen taistelu toisella vuosisadalla.
II. Harhaoppisuutta: Ebionit, Natsarealaiset, Gnostikot.
III. Katsahdus toisen vuosisadan kirkkoon.
IV. Septimius Severus vainoo kristityltä.
V. Montanuksen harhaoppi. Kirkkoisä Tertullianus.
VI. Monarkkilaiset.
VII. Uusia vainoja. Kirkkoisä Cyprianus.
VIII. Aleksandrian katekeetikoulu.
IX. Kirkkoisä Origines.
X. Silmäys kristillisen kirkon oloihin marttyyriaikakauden
loppupuolella.
XI. Diokletianuksen vaino.
XII. Donatuksen lahko.
XIII. Kristinuskon lopullinen voitto taistelussa pakanamaailmaa
vastaan.
III. Oppiriitojen aikakausi (323-600).
I. Kristinuskon muuttunut asema Rooman keisarikunnassa.
II. Erakot.
III. Nicaean kirkolliskokous (32l).
IV. Konstantinus Suuri asettuu Ariukselaisten puolelle;
hänen kuolemansa.
V. Kirkkoisä Atanasiuksen elämänvaiheet Konstantinus Suuren
kuoleman jälkeen.
VI. Basilius Suuri.
VII. Gregorius Nazianzilainen; Konstantinopolin kirkolliskokous
(381); Gregorius Nyssalainen.
VIII. Milanon piispa Ambrosius.
IX. Kirkon ensimmäinen verituomio.
X. Johannes Krysostomus.
XI. Kirkon käsitys p. raamatusta; kirkkoisä Hieronymus.
XII. Antiokialainen ja Aleksandrialainen oppikunta; Nestoriuksen
harhaoppi; Kolmas yleinen kirkolliskokous (431).
XIII. Aurelius Augustinuksen nuoruudenaika.
XIV. Kirkkoisä Augustinus.
XV. Bonifacius kutsuu Vandalilaiset Afrikaan; Augustinuksen kuolema.
XVI. Monofysitillinen harhaoppi; neljäs yleinen kirkolliskokous
Kalcedonissa (451).
XVII. Leo Suuri; Länsi-Rooman valtakunnan perikato.
XVIII. Länsimaiden munkkilaitoksen alku.
XIX. Viides yleinen kirkolliskokous Konstantinopolissa (553).
XX. Jumalanpalvelus ja juhlat.
XXI. Papisto; Gregorius Suuri.
XXII. Kristinuskon leviäminen pakanamaailmassa.
XXIII. Katsahdus oppiriitojen aikakauteen.
Alkulause.
Joka vähänkään on tarkastellut meidän aikamme pyrintöjä ja rientoja ei ole voinut olla huomaamatta, miten uskottomuus kaikkialla anastaa yhä suurempaa alaa ja miten se päivä päivältä asettuu yhä jyrkempään vastarintaan Jesuksen Kristuksen seurakuntaa ja kirkon vanhaa tunnustusta vastaan. Meidänkin syrjäiseen maahamme on tuo muka "vapaamielinen", "valistunut" ajanhenki ehtinyt kylvää myrkyllisiä siemeniään, siten houkutellen, kehottaen Suomenkin kansaa luopumaan siitä uskosta, joka on ollut meidän esi-isiemme ainoana horjumattomana turvana vastoinkäymisten ja koetusten, samoinkuin menestyksen ja onnen päivinä. Jota enemmän aika edistyy, sitä kiivaammaksi on taistelu maailman ja Jumalan valtakunnan välillä yltyvä, samoinkuin nimikristillisyyden välinpitämättömyys ja hengellinen velttous päivä päivältä käy yhä mahdottomammaksi. Kaikki enteet viittaavat siihen, että kovat päivät ennen pitkää joutuvat kristilliselle kirkolle, — päivät, jolloin jokaisen täytyy varmaan päättää tahtooko hän asettua Jumalan sanan vastustajain ja kirkon sortajain puolelle tahi uhrata kaikki totuuden ja Herran seurakunnan puolustuksessa. Herran sanan ennustukset ovat tässä kohden niin selvät, ettei niitä käy epäileminen, ja kaikki ajan merkit todistavat samaa. Sentähden vallitseekin uskonnollisella alalla mitä suurin levottomuus, ikäänkuin kiiruhtaisivat ihmiset kilvan etsimään taatun aseman, josta he parhaiten voivat ottaa osaa tuohon suureen, ratkaisevaan taisteluun. Kammoksuen kirkon monessa paikoin miltei kokonaan kuollutta, ulkomuotoihin jähmettynyttä hengellisyyttä, on moni Jesuksen tunnustaja eronnut sen yhteydestä, etsien turvansa lahkolaisuuden ja erikoisseurojen perustamissa yhtiöissä, siten unohtaen velvollisuutensa sitä kirkkoa kohtaan, jonka useampien jäsenten kuollut nimikristillisyys ja maallinen mieli nyt, jos milloinkaan, kehottaa kaikkia, jotka sydämmestään rakastavat Jesuksen evankeliumia ja Hänen tuloansa odottavat, sen yhteydessä uskollisesti taistelemaan syntiä ja maailmaa vastaan, jotta sen paheet poistuisivat ja tosi kristillisyyden henki yhä enemmän pääsisi sen jäseniä elähyttämään.
Vanhemmista ajoista asti on löytynyt lahkoja ja erikoisseuroja, jotka, erottuaan yleisen seurakunnan yhteydestä, pyrkivät edustaa oikeata kristillisyyttä, ja semminkin syntyi niitä niinä aikoina, jolloin kirkon hengellinen elämä alkoi kuihtua ja lakastua. Joka vähänkään on tutustunut kirkkohistoriaan, hän tietää, ettei meidän aikamme uskonnolliset lahkot ja yhtiöt edusta uusia mielipiteitä, vaan että samoja väitöksiä ja usein ihan samankaltaisia ilmiöitä tuon tuostakin ennen on ilmaantunut. Mutta mihin ne kaikki ovat joutuneet? Lyhyt oli heidän elinaikansa, ne hävisivät ennen pitkää näyttämöltä, jota vastoin kirkko, jota he soimaten moittivat, kaikkien erehdyksiensä uhallakin jäi eloon. Turvaten sen Herran sanaan, joka lupasi olla läsnä seurakuntaansa maailman loppuun asti, ovat kristikunnan jaloimmat sankarit, taistellen maailmaa, harhaoppisten hyökkäyksiä, lahkolaisten väitöksiä ja kirkon paheita vastaan, pysyneet kirkolle uskollisina, uhraten kaikki voimansa, usein henkensäkin sen palveluksessa. Mutta kuinka vähän muistetaan nyt enää näitä sankareita ja heidän opetuksiaan, kuinka vähän tunnetaan Herran seurakunnan menneitä vaiheita! Ja kuitenkin on meidän vaikea oikein käsittää ja arvostella oman aikamme uskonnollisia ilmiöitä, tietämättä, miten kristillinen tunnustus ja elämä aikojen kuluessa on kehittynyt ja muodostunut siksi, jommoisena se nyt esiintyy.
Ei löydy mitään laveampaa kansantajuisesti kirjoitettua suomenkielistä kirkkohistoriaa, jotta suuren yleisön on ollut mahdoton hankkia itselleen tietoja Jesuksen seurakunnan menneistä vaiheista. Vaikka hyvin tiedän kuinka vaikeaa on kansantajuisesti esitellä kirkkohistorian vaihtelevia tapahtumia, olen kuitenkin uskaltanut ryhtyä tämmöiseen työhön, jotta tämä kirjallisuutemme puute edes jossakin määrin tulisi poistetuksi. Rukoillen Herraa, joka heikoimmille ja puuttuvaisimmillekin sanoille voi siunauksensa antaa, että nämäkin kertomukset kirkkohistorian alalta kehottaisivat ainakin muutamia tarkastelemaan kristillisen kirkon vaiheita ja niistäkin oppimaan etsimään sitä Herraa, joka kaikkien inhimillisten paheiden uhallakin suojelee, auttaa seurakuntaansa, rohkenen nyt julkaista ensimmäisen osan eli Vanhan ajan. Jos Jumala suopi minun jatkaa tätä työtä, aion yleisen kirkkohistorian rinnalla koettaa esittää Suomenkin kirkon ja hengellisten liikkeiden tärkeimmät vaiheet ja pääpiirteet.
Muukalaisia sanoja ja vieraita nimiä olen kirjoittanut niiden kielten kirjoitustavan mukaan, joista ne ovat lainatut. Kuitenkin olen miten mahdollista karttanut niiden kirjainten käyttämistä, joita ei löydy Suomen kielessä. Semmoisten muista kielistä lainattujen nimien ja sanojen suhteen, jotka tavallisuutensa vuoksi ovat ikäänkuin kodistuneet meidän kielessämme, olen käyttänyt tämän kielen kirjoitustapaa. Raamatunlauseita käyttäessäni olen noudattanut käytännössä olevan kirkkoraamattumme kirjoitustapaa.