Rukoillessani kuule minua, minun vanhurskauteni Jumala, joka minun lohdutat ahdistuksessani: ole minulle armollinen ja kuule minun rukoukseni. Ps. 4: 2.
Jota suuremmassa määrässä kristikunnan turmelus karttui, sitä hartaammin etsivät kaikki hurskaat ihmiset sitä pyhitystä, jota paitse ei kukaan saa Jumalaa nähdä. Niidenkin joukossa, jotka eivät asettuneet taisteluun kirkon erehdyksiä vastaan, vaan kuuliaisina mukaantuivat sen ohjeiden ja määräysten mukaan, syttyi keskiajan loppupuolella siellä täällä uskon sammuva lamppu uudelleen todistukseksi, ettei Herran Henki vieläkään ollut kokonaan poistunut seurakunnasta. Neljännentoista vuosisadan hurskaista ihmisistä vetää muiden kera huomiomme puoleensa "pyhä" Birgitta [Tämä oli hänen alkuperäinen nimensä, vaikka sen verosta hyvin usein tavataan toinenkin muoto nim. Brigitta.].
Harvat naiset ovat saavuttaneet niin suuren maineen, kuin tämä Ruotsin kuuluisa pyhimys. Kaikkialla oli hänen nimensä tunnettu ja kunnioitettu. Birgitta oli ylhäistä sukua, vaan tämän maailman kunnia ei milloinkaan viehättänyt häntä. Jo lapsena loi hän silmänsä taivasta kohti, etsien Jumalan valtakuntaa ja sen katoomattomia tavaroita. Nuorena meni Birgitta naimisiin Ulf nimisen korkeasukuisen laamannin kanssa. Heidän avioliittonsa oli onnellinen, sillä Ulfkin oli noita keski-ajan hurskaita, jotka tahtoivat antaa paraan rakkautensa Herralle. Heillä oli monta lasta, joita he kasvattivat "kurituksessa ja Herran pelvossa". Birgitta oli 40 vuoden ikäinen, kun hän v. 1344 miehensä ja muutamien lastensa seurassa teki pyhiinvaellusretken Espaniassa löytyvään Kompostellaan, missä vanhan tarun mukaan apostoli Jaakopin hauta oli. Ulf palasi Ruotsiin ja rupesi munkiksi Alvastran luostarissa, missä hän lyhyen ajan kuluttua kuoli, vaan Birgitta lähti Roomaan. Siellä saavutti "pyhä rouva" vuosi vuodelta yhä suuremman maineen. Roomalaiset ihmettelivät kaukaisen vieraansa hurskasta, itsensäkieltämisen koulussa kehittyvää elämää ja tuota salaperäistä, kristillistä valistusta, joka ilmaantui hänen sanoissaan. Itse väitti Birgitta saavansa välittömiä ilmoituksia Jesukselta, jolle hän oli sydämmensä pyhittänyt. Monta vuotta oleskeli hän pyhässä kaupungissa, puhuen usein rohkeita sanoja paavikunnan turmeluksesta ja ennustaen ihmisille vanhurskaan Jumalan uhkaavia tuomioita. "Koko maailma on kypsynyt perikatoon syöstäväksi", huudahtaa hän "mutta tuomio on Jumalan huoneesta alkava".
Jo kauan oli Birgitta miettinyt uuden nunnayhdistyksen perustamista, jonka turvissa hurskaat naiset kaukana maailman turmeluksesta saattaisivat Herraa palvella. V. 1370 vahvisti Urbanus V tämän yhdistyksen säännöt. Jokaisessa Birgittiniläisluostarissa oli asuva 60 nunnaa, joiden johtajana oli abedissa, ja sitä paitse eri rakennuksessa 17 papiksi vihittyä, priiorin johtamaa munkkia, sekä 8 maallikkomunkkia. Emäluostariksi määrättiin kuningas Maunu Eerikinpojan v. 1346 perustama Vadstenan luostari. Sen ensimmäinen abedissa oli Birgittan tytär Katarina, joka jo vuodesta 1357 muutamien sinne asettuneiden nunnien kera oli siellä oleskellut.
V. 1370 teki Birgitta pyhiinvaelluksen Jerusalemiin. Siellä vietti hän sanomattoman onnellisia päiviä. Pyhät muistot täyttivät hänen sielunsa ja mielikuvituksessaan näki hän siellä "kauniimman ihmisten lapsista". Ijankaikkisen autuuden esimaku sydämmessään palasi Birgitta halpaan huoneesensa Roomaan, missä hän, hartaasti rukoiltuaan ja kilvoiteltuaan uskossa Herraan, v. 1373 kuoli. Jonkun ajan kuluttua muutettiin hänen luunsa Vadstenaan.
Vaikka tämä merkillinen nainen suuressa määrässä olikin antautunut keski-ajan mystisyyden haaveksivain unelmain valtaan, edustaa hän monessa suhteessa aikakautensa paraimpia ajatuksia. Hänen silmissään säteili monesti uskonpuhdistuksen koittava valo, eikä pelännyt hän julkisesti lausua mitä hänen sydämmessään liikkui. Anekaupasta lausui hän: "tuolla taas Juudas myy Kristuksen; kaikki lain käskyt uupuvat tuohon yhteen: maksakaat rahoja". Kristuksen nimessä puhuu hän Gregorius XI:lle: "miksi minua vihaat ja ryöstät laumani? Melkein kaikki johdatat sinä helvetin tuleen". Birgittan luonteessa oli jotain profeetallista; ihmeteltävän tarkat olivat monesti hänen aavistuksensa tulevien aikojen vaiheista. Monesta historiallisesta tapahtumasta, niinkuin esim. Konstantinopolin valloituksesta, ennusti hän selvillä sanoilla. Mutta etenkin koskivat hänen uhkaavat ennustuksensa turmeltuneen, lokaan uupuneen paavikunnan kukistumista.
Birgittan ajatukset ovat meille säilyneet hänen "Ilmestyksissään", jotka hän itse ainakin suureksi osaksi kirjoitti ruotsiksi. Ne käännettiin sittemmin latinaksi. Sydämmestään luottaen kirkkoon, ei hän sen opin puutteita nähnyt, ollen tässä suhteessa kokonaan eksyneen aikansa kannalla. Tuohon pintapuoliseen käsitykseen, että ihminen hyvillä töillään ansaitsisi Jumalan armon ja ijankaikkisen autuuden, ei hän kuitenkaan sortunut. Hänen parannuksensa kyllä ulkonaisesti pukeutui ruumiin kidutuksiin y.m. senaikuisiin hartausmenoihin, mutta se oli sydämmen parannusta myöskin, sitä parannusta, jonka kyyneleet Jesus Kristus yksin kelpaa pyhkimään pois. Huomaamatta kuinka paljon hän erosi kirkon silloisesta opista, perusti Birgitta autuutensa toivon Jumalan armoon Jesuksessa Kristuksessa. Sentähden lausui hän myöskin: "jos ihminen tuhat kertaa antaisi surmata itsensä Jumalan tähden, niin hän ei kuitenkaan voisi ainoatakaan syntiä sovittaa. Kaikki on armoa vain. Itsestäni en voi muuta kuin syntiä tehdä".
Ei kukaan väijynyt Birgittaa; vapaasti sai hän ajatuksensa ilmaista, vaikka ne monesti säälimättä paljastivat kristikunnan, semminkin paavikunnan paheita. Tuo ihmeteltävä pyhimys kaukaisilta mailta, joka kristikunnan pääkaupungissa pyhitetyllä elämällään ja salaperäisen viisailla sanoillaan niin voimallisesti saarnasi Kristuksesta, voitti Roomalaisten ja koko kristikunnan yksimielisen kunnioituksen. V. 1391 korotettiin Birgitta pyhimysten joukkoon.
VI.
Pisan kirkolliskokous (1409).