Turun piispanistuin viidennentoista vuosisadan alussa.
— Jokainen luulee tiensä oikeaksi, vaan Herra koettelee sydämmet. San. l. 21: 2.
Olemme viitanneet paavien väsymättömiin pyrintöihin säilyttää hallitsija-asemaansa kristikunnassa. Siitä he eivät vielä siihen aikaankaan luopua tahtoneet, kuin jo kaikki enteet ennustivat perikatoa tälle yritykselle. Ei niin kaukaista maata Euroopassa, etteivät "Pietarin jälkeiset" koettaneet sen oloja halliten johtaa. Niinpä tiedämme esim. että he, halveksien Turun tuomiokapitulia, koettivat anastaa itselleen oikeuden yksin asettaa virkaansa Suomen piispan. Vaan taitavasti valvoi kapitulikin puolestaan etujaan, jos kohta se ajanhengen tahraamana ei suinkaan ollut arka keinojen suhteen. Tämän näemme selvästi Juhana Westfalin kuoleman jälkeen. Hänen jälkeisekseen valitsivat Turun kaniikit Bero Balkin, joka heti vaalin jälkeen riensi Avignoniin saadaksensa paavin vahvistusta. Ei hän sinne tyhjänä lähtenyt — se olisi tosiaan ollut hukkamatka! — vaan varustettuna hyvällä kukkarolla. Hankkiaksensa valitsemalleen piispalle riittäviä lunnaita, oli kapitulin kiireessä täytynyt myydä tuomiokirkon tiluksiakin. Paavi tyytyi rahasummaan: Turun piispaksi pääsi Bero II Balk v. 1385.
Tämä mies oli syntynyt Vehmaan pitäjän Palkisten talossa. Viimmemainittu nimi muistuttaa tuosta vanhasta aatelissuvusta, johon hän kuului. Nuorena oli hän harjoittanut opintoja ulkomaan yliopistoissa ja saanut maisterin arvon, mutta noita jaloja herätyshuutoja, joita siellä siihen aikaan jo kaikui, "ei hän kuulevin korvin kuullut". Hänen toimensa piispana osottavat selvään, että hän oli vento vieras kirkon jo alkaneelle suurelle uudistamistyölle. Bero oli noita keski-ajan sokeita paimenia, joiden silmämääränä oli loistava jumalanpalvelus ja kirkon maallinen valta. Semmoisena oli hän kyllä uuttera, vaan ei ole todistus tämä omiaan ennustamaan valoisampaa tulevaisuutta syrjäisen Suomen Siionille. Kerrassaan arvottomiksi emme kuitenkaan saa Bero piispan toimia tuomita. Niidenkin kautta valmisti kaikkivaltias Jumala isänmaatamme uskonpuhdistuksen aikaa vastaanottamaan, vaikka ne aivan toista tarkoittivat.
Jotta Turun tuomiokapituli paremmin voisi tehtäviään toimittaa, perusti Bero siihen arkkidiakoninviran (1389), toimittaen sen omistajalle useita lahjamaita. Tuomiokirkon rikastuttaminen ja siellä pidettävän jumalanpalveluksen korottaminen mitä suurimpaan loistoon näkyy olleen hänen hartain huolensa, ja paljon hän siinä suhteessa vaikuttikin. Ollen hyvässä sovussa kuningas Eerikin ja Margareeta kuningattaren kanssa, sai hän heiltä suurta rahallista apua pyrinnöilleen. V. 1403 lahjoittivat nämä ruhtinaat Turun tuomiokirkolle 300 naulaa hopeaa (noin 14,000 nyk. Smk.) sillä ehdolla, että "tuomiopäivään asti" kerta päivässä missa aurorae [Latinalainen sana aurora merkitsee aamunkoitto. Kysymyksessä oleva messu sai tämän nimen, koska se määrättiin toimitettavaksi varhain aamulla.] niminen messu kirkossa luettaisiin heidän, heidän vanhempainsa ja ystäväinsä sielujen edestä. Tuomiokirkkoa koristettiin ja laajennettiin. Niinpä rakennettiin siihen vanhojen lisäksi uusia, komeita kuoreja ja niihin hankittiin alttareita messujen toimittamista varten. Tällä tavoin karttui myöskin tuomiokirkossa palvelevien pappien luku. Heidän palkkaamisekseen lahjoittivat hurskaat ihmiset, yhä uusia elatus- ja palkkatiloja.
Muistellessamme Turun silloisen tuomiokirkon sen ajan oloihin katsoen melkoisen suureksi kasvanutta omaisuutta, emme suinkaan saa unohtaa niitä pyhäinjäännöksiä, joita siinä säilytettiin. Meidän käsityksemme mukaan ei niiden arvo ollut suuri, vaan keski-aika piti niitä tavaroista kalliimpina. Todistuksena on sekin seikka että niiden kunnioittamista varten Beron aikana määrättiin eri juhlapäivä (1396). Jotka saapuivat tähän juhlaan ja oikeassa mielessä sitä viettivät — niin sanottiin — he pääsivät pyhimysten ansion ja siitä vuotavan ilon osallisuuteen. Miten lukemattomia eksytyksiä on katolinen kirkko totuuden nimessä kylvänyt meidänkin esi-isiemme sydämmiin!
Bero piispa ei pitänyt huolta ainoastaan Turun tuomiokirkosta: hän valvoi myöskin laajan hiippakuntansa parasta, koettaen kaikkialla saada katolisuuden valtaa maassa turvatuksi, taatuksi. Suomen sydänmaissa ja sen pohjoisimmissakin osissa syrjääntyi hänen aikanaan pakanuus kristinuskon tieltä. Hänen ajoiltaan mainitaan monta uutta kirkkoa (Ruskossa, Säkylässä, Köyliössä, Laitilassa, Pälkäneellä y.m.), joista useat epäilemättä syntyivät uutteran piispan toimesta.
Valtiollisellakin alalla esiintyi Bero. Hän matkusti muutamia kertoja Ruotsiin, missä otti osaa verraten tärkeitäkin kysymyksiä ratkaistaessa. Suurempaa etevyyttä hän ei kuitenkaan näissä toimissa näy osottaneen, vaan hallituksen suosiossa hän elämänsä loppuun asti pysyi. Sen huomaamme siitäkin, että hän v. 1409 sai Maskun ja Piikkiön pitäjät lahjaksi.
Bero Balk kuoli Kesäkuun 29 p:nä 1412.