Monenkaltaisia aseita käytti Herra keski-ajan loppupuolella herättääksensä nukkuvaa kristikuntaa synnin unesta. Eivät ansaitse huomiota ainoastaan nuo suuret uskonsankarit, jotka julkisesti uskalsivat vastustaa kirkon turmelusta: moni muu totuutta etsivä henkilö, jonka maine ei ole niin kuuluisa, on heidän kera valmistanut uskonpuhdistuksen suurta aikaa. Kernaasti myönnettäköön, etteivät, nämä Siionin muurien vartijat niin selvään kuin nuo taistelun suuret johtajat käsittäneet aikansa kipeintä tarvetta eivätkä niin rohkeasti astuneet sorrettua totuutta puolustamaan, vaan ei heidän työnsä silti hedelmätön ollut. Tarkoitamme semminkin yhä edelleen kukoistavan mystisyyden edustajia ja heidän syvää, hartaiden rukousten pyhittämää miettimistään Jumalan sanan ääressä. Heidän hiljaisista kammioistaan on moni valonsäde lähtenyt ulos meluavaan maailmaan herättämään ja virkistyttämään pimeässä haparoivaa kristikuntaa ja johdattamaan ihmisten askeleita rauhan tielle. Yksi näitä miehiä oli Tuomas Kempiläinen.
Semminkin Alamaissa virkistyi mystisyys keskiajan loppupuolella uuteen eloon. Hurskaat, syvämietteiset henkilöt liittyivät siellä monessa paikoin yhdistyksiinkin, edistääksensä sitä jumaluusoppia, jonka pääasiana on sydämmen hartaus ja elämän yhteys Jumalan kanssa. Kuuluisin näistä yhdistyksistä oli Deventerin koulu, jonka perusti ennen mainitun Ruysbrockin hengenheimolainen Gerhard Groot (k. 1384). Laitos, jonka jäsenet ovat tunnetut nimellä "yhteisen elämän veljekset", saavutti ennen pitkää suuren maineen. Grootin kuoltua rupesi yhdistyksen johtajaksi Florentinus Radewyns. Etenkin hänen aikanaan vaikutti se suuria. Monessa paikoin liittyi näet hurskaita, taivaan valtakunnan aarteita etsiviä nuorukaisia toisiinsa, muodostaen Deventerin koulun mallin mukaan pieniä, yhteistä hartautta ja uskonnollista miettimistä varten perustettuja yhdistyksiä, joiden tarkoituksena oli säilyttää ja kirkkaammaksi kehittää ajan uupuvaa uskoa, toivoa ja rakkautta. Arvaamattoman suuri oli näiden yhdistysten työn siunaus. Keskiajan laskeva aurinko loi siihen kaunista valoa. Hiljaa työskentelivät noiden vaatimattomien yhdistysten jäsenet, vaan paljon he saivat aikaan. He lukivat ahkeraan, miettivät, saarnasivat, perustivat kouluja ja levittivät pieniä hartauskirjoja siunaukseksi ja kehotukseksi aikakauden levottomille, kirkon turmelukseen ja alituisiin riitoihin kyllästyneille ihmisille.
Eräänä päivänä v. 1393 saapui "yhteisen elämän veljesten" luo eräs 13 vuoden ikäinen poika, etsien rauhaa tykkivälle sydämmelleen, ravintoa isoovalle sielulleen. Hän oli kotosin lähellä Kölniä olevasta pienestä Kempenin kaupungista. Tuomaan — se oli pojan nimi — vanhemmat olivat hurskaita eivätkä tahtoneet estää, poikaansa lähtemästä hakemaan viisauden helmiä, vaikka he olivat varattomia eivätkä voineet hänen koulunkäyntiään kustantaa. Kentiesi aavistivat he, että Herra oli ottanut pitääkseen huolta lapsen kasvatuksesta, toimittaaksensa hänen kauttansa suuria valtakuntansa palveluksessa. Tarkka on hurskaan äidin silmä, eikä rakenna Jumalaa pelkäävän isän toivo sannalle.
Florentinus otti Tuomas Kempiläisen Deventerin kouluun, antoi hänelle kirjoja sekä hankki hänelle ylläpidon erään hurskaan rouvan kodissa. Nuorukainen edistyi tavattoman nopeasti, saavuttaen nöyrällä ja hurskaalla käytöksellään ennen pitkää "veljesten" ystävyyden ja rakkauden. Seitsemän vuotta harjoitettuaan opintoja Deventerissä, rupesi Tuomas Florentinuksen kehotuksesta Zwollen lähellä olevan p. Agneksen luostarin munkiksi. Siellä hän siitä alkaen oleskeli elämänsä loppuun asti. Hän kuoli v. 1471.
Näin lyhyt on tämän miehen elämäkerta, ja kuitenkin on hänen nimensä tunnettu, hänen maineensa suuri koko kristikunnassa. Hän on nim. kirjoittanut erään kirjasen "Kristuksen seuraamisesta", jonka vertaisia ei löydy monta. Siitä on ilmaantunut tuhansia eri painoksia, jotka, käännettyinä kaikille euroopalaisille kielille, ovat kertoneet maailmalle mitä tuo ihmeellisen syvämietteinen, ristin tien salaisuuteen perehtynyt hurskas munkki mietti pienessä kammiossaan Zwollen luostarissa. Väittäkööt meidän aikamme pintapuoliset kristityt, joiden nautinnonhimoinen uskonto pyrkii yhä enemmän vapautumaan Herran todistuksesta: "joka tahtoo minun opetuslapseni olla, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä joka päivä päällensä ja seuratkoon minua", Tuomas Kempiläisen kirjan kaipaavan "Jumalan lasten uskon rohkeutta" ja evankeliumin lohdutusta: jotka niin puhuvat, he eivät tiedä mitä sanelevat. On kyllä totta, ettei Tuomas, keski-ajan sumujen ympäröimänä kuin oli, pystynyt täydellisesti kehittämään esim. vanhurskauttamisoppia, mutta kaikkialla hän kuitenkin sen ytimeen tähtää eikä hän ketään harhateille johdata silloinkaan, kun hän selvään ilmaisee, minkä ajan lapsi hän on. Elämän tien pääpiirteet kirkastuivat hänelle rukouksissa Herran puoleen monesti ihmeen kirkkaiksi, ja hänen ajatuksensa ja sanansa saivat Pyhän Hengen koulussa, jota hän uskollisesti kävi, tuon pyhän leiman, jossa Herran työ tunnetaan. Miten ihmeellisesti Herra ohjasi häntä, hänen kirjoittaessaan tätä, tuhansien luettavaksi määrättyä kirjaa, näkyy siitäkin, ettei siinä ainoassakaan paikassa puhuta Marian avuksihuutamisesta, vaikka Tuomas Kempiläinen oli tämän pyhimyksen mitä hartaimpia ihailijoita. Tuomas Kempiläinen on itse kokenut mitä hän on kirjoittanut. Siitä hänen kirjansa herättävä voima ja vakuuttava uskottavaisuus. Lukemattomat suruttomat on se herättänyt synnin unesta, lohduttanut murheellisia, tukenut horjuvia, rauhoittanut rauhattomia, luonut totuuden valoa ristin tiellä vaeltavien askeleita valaisemaan. Ja sama voima on sillä vielä tänä päivänä, sillä tämä voima on Herran salatun viisauden voima. Ei istunut sen tekijä turhaan kirjoituspöytänsä ääressä!
Paitse yllämainittua kirjaa löytyy muitakin Tuomas Kempiläisen kirjoittamia teoksia, sillä ei hän muuta tehnyt pitkän elämänsä aikana kuin luki, rukoili, mietti ja kirjoitti. Sentähden sanotaan hänen myöskin erään kuvansa alle, jonka muuan munkki löysi, kirjoittaneen nämä sanat: "olen etsinyt rauhaa, vaan en löytänyt sitä kuin yksinäisyydessä ja kirjojeni ääressä". — Lainaamme tähän lyhyen otteen Tuomas Kempiläisen etevimmästä teoksesta, yllämainitusta "Kristuksen seuraamisesta" nimisestä kirjasesta:
"Sieluni, jos omistaisit kaikki maalliset tavarat, niin et kuitenkaan saattaisi olla onnellinen ja autuas, sillä kaikki onnesi ja autuutesi on Jumalassa, joka on kaikki luonut. Tätä autuutta eivät tämän maailman hullut kiitä, vaan Kristuksen uskolliset odottavat sitä, ja ne, jotka ovat puhtaat sydämmestä ja pitävät kanssakäymistä taivaissa, nauttivatkin joskus sen esimakua. Turha on kaikki inhimillinen lohdutus eikä sitä kauan kestä; autuaaksi tekevä ja totinen se lohdutus, jonka totuudesta sisällisesti saamme. Hurskaalla on aina lohduttajansa Jesus, jolle hän sanoo: ole, Herra Jesus, aina ja joka paikassa minua läsnä. Ja jos lohdutuksesi minulta puuttuisikin, niin olkoon tahtosi ja sallimasi koetus paras lohdutukseni. Sillä et Sinä aina riitele etkä vihastu ijankaikkisesti." (Ps. 103: 9).
XIII.
Paavikunta keski-ajan iltahämärässä.
Voi kauheata, rietasta ja väkivaltaista kaupunkia!