Muita Stenbäckin runoja ei näy lehden palstoilla. Ei sovi kummastella, ettei niitä koetettukaan kääntää "Hengellisten sanomain" lukijakunnalle. Sensijaan löytyy viimemainitussa lehdessä muita runoja, joiden perin suomalainen muoto viittaa herännäisyyden monessa suhteessa likeiseen suhteeseen silloiseen kansalliseen herätykseen. Tarkoitamme tässä lähinnä Kalevala-runoja, joiden keräilemiseen Lönnrot vasta oli ryhtynyt. Kernaasti myönnämme osaksi oikeaksi tuon monesti lausutun arvostelun, että herännäisyys esti kansaa tajuamasta kansallisepoksemme ihanuuksia tuomitsemalla noita vanhoja, pakanuuden ajoilta perittyjä runoja perkeleen virittämiksi, taikauskon ja muiden eksytysten ansoiksi. Mikäli kysymys koskee heränneitten syvien rivien käsitystä asiasta, oli tämä katsantotapa ainakin alkuaikoina siksi luonnollinen, ettei se kaipaa mitään selitystä. Vaan että Kalevalan runollinen henki sai osakseen monen heränneenkin mitä lämpimimmän myötätuntoisuuden, sitä ei suinkaan saa kieltää. Tämä koskee tietysti etupäässä sivistyneitä, vaan se tiedetään myöskin, etteivät kaikki heränneet kansanmiehetkään ehdottomasti vanhoja runoja hyljänneet. Todistuksena on muun ohessa sanomalehti "Hengellisiä sanomia", jossa löytyy verraten paljon sekä oppineitten että talonpoikien runomitalla sepittämiä hengellisiä lauluja. Toiset näistä ovat käännöksiä, toiset alkuperäisiä runoja. Ensinmainituista ansaitsevat huomiota varsinkin muutamat tähän muotoon pukeutuneet Davidin psalmit. Kieli on harvinaisen puhdasta, sisältö oivallisella tavalla säilytetty muuttumattomana. Näytteeksi lainaamme tähän alkuperäisessä asussaan 1:sen psalmin käännöksen:
Jumalisuuden palkka.
1. Autuus ompi aivan varma
Tuolla miesi miekkoisella,
Jok' ei juonissa kävele
Julki jumalattomien
Taikka tiellä turmeltuen
Seiso syntisten, seassa
Istu pahain pilkkaitten,
2. Vaan on halu Herran laissa,
Herran käskyissä hyvissä;
Yöt ja pitkät päiväkaudet
Herran lakia lukeepi,
Mietiskelee mieluisesti.
Kaunihisti kasvavaisen
Puisen varsin viherjäisen,
Ihanaisen, istutetun
Ojan juoksevan ohessa
On hän kaltainen alati,
Joka hyvän hedelmänsä
Kantaa kauniin, kelvollisen
Ajallansa antimensa;
Jonk' ei katoo kannihinen
Lehti liioin lenneksele
Tuulen tuiman turmellessa,
Mitä tehdä tahtoneepi,
Ottaneepi etehensä
Mieluisesti menestyypi.
Jumalattomuuden palkka.
4. Toisin käy kelvottomalle
Rikkojalle röykiälle;
Sillä kuin tuulessa tuhka,
Ruumen ilmassa rajussa
Sinne tänne temmatahan,
Jätetään myös jumalatoin
Oman onnensa nojahan.
5. Ei siis julki jumalatoin
Pidä paikkaansa pitämän
Herran istuimen edessä
Tullessa tuomiohetken;
Eikä syntinen suruton
Pysy parissa pyhien.
Päätös.
6. Tien vanhurskaan Herra tietää, Väärähän väärin tekijän Polut poikkeevat peräti.