Juttua uudelleen käsiteltäessä kielsi Paavo Ruotsalainen olleensa päihtynyt sanotussa tilaisuudessa, selittäen että hän "usein ollen jonkunlaisen rintataudin rasittamana, jo saapuessaan häihin oli tuntenut samaa tuskaa ja myöhemmin illalla sairastunut tähän tautiin".

Kolme herännyttä pappia oli todistajina saapunut oikeuteen: Saurén, Bergh sekä Nilsiän pitäjänapulainen L. A. Landgren. Ensinmainittu kuitenkin vapautettiin todistajan velvollisuuksista, hän kun ilmoitti olevansa ilmiantajan, Heikki Hiltusen, eno.

Ensimmäisenä todistajana huudettiin esille Bergh. Kuinka tarkasti hän jo edeltäpäin oli punninnut tätä ikävää tehtäväänsä, näkyy jo siitäkin, että hän antoi oikeudelle kirjallisen todistuksen. Se kuului: "Kun minä toimitusmieheksi pyydettynä lokakuun 4 p:nä viime vuonna olin häissä talollisen Heikki Pitkäsen Kuopion pitäjän Kurkiharjun kylässä Hevosahon omistamassa talossa, johon tilaisuuteen myöskin talollinen Paavo Ruotsalainen kutsuttuna vieraana oli saapunut, huomasin tämän ensi iltana, lokakuun 3 p:nä, mikäli hänen korkeaan ikäänsä nähden odottaa sopii, olevan jokseenkin virkun, ja otti hän minun ja kirkkoherranapulaisen Saurénin lausuman kehoituksen mukaan syvällisellä, hyvästi tuntemallani tiedollaan Jumalan sanassa sekä rikkaalla hengellisellä kokemuksellaan osaa meidän ja useain muiden vierasten väliseen keskusteluun, joka koski ihmisen tärkeintä velvollisuutta, etenkin vilpitöntä ja vakaata kristillisyyttä ja sen vastakohdan, sekä jumalattomuuden että vilpillisen ja väärän parannuksen laatua, niin totuudenmukaisesti ja voimallisesti, että hänen puheensa ei ainoastaan saavuttanut muiden keskusteluun osaaottaneiden hyväksymistä, vaan myöskin vaikutti yhteistä hartautta ja kehoitusta. Tässä tilaisuudessa oli Ruotsalainen minun vakaumukseni mukaan niin kerrassaan vapaa päihtymisestä, että vastakkainen väite päinvastoin silminnähtävästi johtuu mitä suurimmassa määrässä sokeasta ja katkerasta ilkeydestä. Alkavan syksyisen rajuilman sekä myrskyn takia, joka samana päivänä oli harvinaisen kovaa, sairastui Ruotsalainen vihkimispäivän vastaisena yönä ankarasti häntä usein kohtaavaan kolotustautiin, joka siitä syystä, että hän jo kauan on kärsinyt luunmurtumaa rinnassa, varsinkin ilmanvaihdoksissa tuottaa tuskia rintaluussa sekä vaikuttaa hengenahdistusta. Tämä sairaudenkohtaus yltyi päivällä niin kovaksi, että Ruotsalainen tarvitsi tuetta voidakseen kävellä vähänkään pitemmältä. Kun sekä isäntäväen ja ystävien kehoituksen että taudin ankaruuden takia oli pakko turvautua lämmittäviin parannuskeinoihin, jotka kotiparannuskeinot tavallisesti varsinkin talonpojissa rajoittuvat alkoholipitoisten aineitten käyttöön eri muodoissa, täytyi kai näiden aineitten vaikuttaa, että Ruotsalainen niidenkin tähden oli jossakin määrin liikutettu; mutta kun niiden käyttäminen vakaumukseni mukaan ei ollut 'väärinkäyttämistä' ja kun Ruotsalaisen satunnaisen ruumiinheikkouden alkuperäisenä ja suurimpana syynä oli sairaus, en voi todistaa hänen olleen 'juovuksissa' siinä merkityksessä, kuin Hänen Keis. Majesteettinsa asetus vuodelta 1829 tarkoittaa. Eivät ilmaisseet myöskään hänen liikkeensä ja eljeensä eikä hänen mielentilansa, mikäli muistaa voin, minkäänlaista epäselvyyttä." — Oikeuden tiedusteluun, oliko Ruotsalainen kysymyksessä olevina päivinä siinä tilassa, jota yleinen katsantotapa tarkoittaa nimityksellä "väkijuomien liikuttama", vastasi Bergh kieltävästi.

Seuraava todistaja oli Juhana Antikainen. Hänen todistuksensa kuuluu kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoissa: "että todistaja, joka oli kysymyksessä olevissa häissä, lokakuun 4 p:n vastaisena yönä oli mennyt siihen huoneeseen, missä syytteenalainen Ruotsalainen lehtori Berghin ja apulaispapin Landgrenin kanssa oli, ja silloin nähneensä Ruotsalaisen olevan juovuksissa". Paavo Ruotsalaisen asiamiehen, raatimies K. A. Malmbergin huomautuksen johdosta, että todistaja, joka ei koskaan ennen ollut nähnyt Ruotsalaista ja jota sentähden hänen tautinsa oli voinut eksyttää, tuskin voisi tietää, oliko hän päissään vai selvä, lausui Antikainen, "että hän Ruotsalaisen puheesta muiden huoneessa olevien kanssa oli saanut sen varman vakuutuksen, jonka hän todistuksessaan oli esittänyt; että Ruotsalainen, joka mahdollisesti oli saattanut olla kipeäkin, ei ollut sitä valittanut eikä semmoisena esiintynytkään; että Ruotsalainen, joka jo todistajan saapuessa huoneeseen oli juovuksissa, sen jälkeen oli ottanut useita viinaryyppyjä, joiden lukua ei todistaja kuitenkaan voinut muulla tavoin määrätä, kuin että Ruotsalainen koko sen pitkän ajan kuluessa, jolloin todistaja oli huoneessa, vähänväliä oli vaatimalla pyytänyt viinaa ja saanut ryypyn toisensa jälkeen". Malmbergin uudelleen tekemän huomautuksen johdosta, että Ruotsalainen nautti rohtoja, kertoi Antikainen syytetyn monta kertaa huutaneen: "täytä lasi, Bergh!", "jonka jälkeen lehtori Bergh aina täytti lasin viinalla, tiputtaen siihen vähän rohtoja".

Landgren todisti hääpäivänä taluttaneensa Ruotsalaista, joka muiden heränneitten kera oli saattanut morsiusparia rantaan, eikä jaksanut kävellä takaisin. Todistaja lausui vakaumuksenaan, "ettei Ruotsalainen ollut juovuksissa, vaan sairas". Landgren kuitenkin myönsi, "ettei hän ollut seurannut syytetyn käytöstä myöhemmin 4:nen päivän vastaisena yönä, hän kun silloin itse oli ollut kipeänä."

Kun vielä Erkki Savolainen, joka asui lähellä Ruotsalaista ja monta vuotta oli tuntenut hänet, oli todistanut, että viimemainitun käytös niinä aikoina, jolloin tauti kovimmin ahdisti häntä, oli semmoista, että outo voisi pitää häntä päihtyneenä, lykättiin juttu uusien todistajien kuulustelua varten 26 p:nä kesäkuuta s.v. pidettäviin välikäräjiin.

Paitsi viimemainittuna päivänä, käsiteltiin juttua vielä viisissä eri käräjissä, syyskuun 15 p:nä 1848, helmikuun 9 ja huhtikuun 14 p:nä 1849 sekä helmikuun 2 ja huhtikuun 6 p:nä 1850. Kaikkiaan kuulusteltiin 22 todistajaa. Paitsi ilmiantajaa Heikki Hiltusta väitti ainoastaan 2 todistajaa, yllämainittu Antikainen sekä Greetta Laukkonen, että Ruotsalainen yllämainitussa tilaisuudessa olisi ollut päissään. Muutamat muut lausuivat jonkunlaista epäilystä tuohon suuntaan, mutta suurin osa väitti, että syytös oli perätön. Niinpä todisti esim. Säämingin lukkari P. Venell, jonka Ruotsalaisen asiamies K. A. Malmberg oli haastattanut todistajaksi syyskuun 15 p:nä pidettäviin syyskäräjiin: "että todistaja oli ollut sanotuissa häissä alusta loppuun ja alituisesti seurustellut Ruotsalaisen kanssa sekä nukkunutkin hänen kanssaan samassa huoneessa, ja oli todistaja huomannut, ettei syytetty Ruotsalainen ollut juonut totia, vaikka sitä hänelle tarjottiin, sekä koko aikana ei nauttinut kuin noin kaksi ryyppyä viinaa ja siis ollut selvä." Merkille on niinikään pantava, että Venell jyrkästi kielsi Berghin kaataneen ryyppyjä Ruotsalaiselle.

Tarkastaessa tämän kummallisen oikeusjutun pöytäkirjoja, täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että se oli pantu vireille huonoista vaikuttimista, jotka eivät voineet olla syyttäjälle tuntemattomat. Odottamattomia yllätyksiä hänelle tuontuostakin sattui. Niinpä esim. ilmiantaja Heikki Hiltunen, jolta oikeus Malmbergin kehoituksesta syysk. 15 p:nä 1848 kysyi, minä päivänä hän oli nähnyt Ruotsalaisen juovuksissa, ei tahtonut tähän varmuudella vastata, mutta huomautti olevansa 17 vuoden ikäinen sekä että hän, joka ei varmuudella voinut sanoa, että Ruotsalainen todella olisi ollut juovuksissa, isälleen oli kertonut, mitä oli nähnyt ja että isä sittemmin oli ilmiantanut asian. Haastettuna asiassa vastaamaan, syytti isä, J. H. Hiltunen, kolmatta henkilöä, joka ei ollut ollut saapuvillakaan kysymyksessä olevissa häissä. Moni muukin todistaja, jolta syyttäjä silminnähtävästi oli odottanut paljon, ei tiennytkään juuri mitään. Vieläkin huonompaan valoon joutuu Järnefelt kuitenkin muutamien muiden toimenpiteiden kautta, joita meidän asian valaisemiseksi seuraavassa on pakko tarkastaa.

Helmikuun 15 p:nä 1850 jätti Järnefelt oikeuteen näin kuuluvan todistuksen: "Herra maa- ja kaupunkifiskaalin, jalosukuisen Kaarlo Kustaa Järnefeltin tiedustelun johdosta on allekirjoittanut hänelle antanut seuraavan kertomuksen siitä, mitä tiedän niistä häistä, jotka pidettiin syksyllä 1847 Kurkiharjun kylän Hevosahon talossa, etenkin mikäli asia koskee talollista Paavo Ruotsalaista Nilsiän pitäjästä, nimittäin: ensimmäisenä päivänä kuului vihkiäistoimituksen aikana siltä puolelta huonetta, jossa miehet olivat, äänekäs ääni, tietämättäni kuka oli huutanut; toisena päivänä vierasten ollessa eineellä tuvassa, menin siihen rakennukseen, missä säätyhenkilöt olivat oleskelleet, huoneita siistimään ja näin siellä Paavo Ruotsalaisen, minulle tuntemattoman herrasmiehen sekä sisarenipojan talokas Pietari Pitkäsen (varmuudella en kuitenkaan voi muistaa, oliko tuo Pietari vai nuorempi veljensä Erkki Pitkänen). Lausuttuani jotakin huoneen kunnosta ja saatuani jonkun vastauksen sanotulta herrasmieheltä, poistui tämä, jonka jälkeen Pitkänen kysyi Ruotsalaiselta, tunsiko hän minua. Ruotsalainen, jonka kasvot ilmaisivat erinomaisen suurta väsymystä, avasi silmänsä, katsoi minuun ja vastasi, ettei hän tuntenut minua. Pitkänen toisti kysymyksensä, mutta sai saman vastauksen. Pitkänen, joka tiesi, että ennen olin ollut tuttu Ruotsalaiselle, kehoitti minua alottamaan keskustelua hänen kanssaan, mutta kun pidin Ruotsalaista päihtyneenä, en tahtonut siihen ryhtyä ja koska olin huomannut huoneessa olevan hyvinkin paljon siistittävää, nimittäin vuodeolkia ja sänkyvaatteita, luovuin järjestämistuumistani, poistuin huoneesta ja ryhdyin muihin askareisiin. Jonkun ajan kuluttua, kun ateria jo oli päättynyt, ruoka viety pois ja astiat puhdistetut, näin Ruotsalaisen tulevan kamarirakennuksesta ja astuvan sisälle tupaan, jolloin hänen käyntinsä oli hyvinkin epävarmaa ja hoipertelevaa; sylkyä ja limaa oli valunut hänen suustaan alas rinnalle. Ajattelin, mahtaneeko hän päästä kynnyksen yli tupaan. Kovan ponnistuksen jälkeen onnistui tuo kuitenkin, mutta päästyään lattialle, hoiperteli hän ja kaatui tuolin viereen, jonka jälkeen useat henkilöt lähestyivät Ruotsalaista, nostivat hänet tuolille ja asettuivat piiriin hänen ympärilleen. Silloin ajattelin, että Ruotsalainen, minun poistuttua kamarista, oli juonut vielä enemmän, koska nyt pidin häntä enemmän päihtyneenä. Ajatellen Ruotsalaisen sopimatonta käytöstä, huomautin Antti Hartikaisen vaimolle, Anna Hassiselle, tätä. Anna Hassinen lähestyi piiriä ja vähän Ruotsalaista tarkastettuaan, palasi hän paikalleen, hymyili ja lausui: ei tuosta nyt ole. Ylläolevan kertomukseni totuuden voin, jos sitä vaaditaan, valalla vakuuttaa". Todistus oli päivätty Kuopiossa 21 p:nä heinäkuuta 1849. Sen oli "kertomuksen mukaan" kirjoittanut Kaarle Relander.

Minkä arvoinen tämä todistus oli, tuli pian näkyviin. Greetta Laukkonen ei noudattanut haastetta käräjiin. Sensijaan jätettiin oikeuteen talollisten Juho Pitkäsen, Pietari Pitkäsen ja Heikki Pitkäsen allekirjoittamat todistukset, joista kävi selväksi, että Greetta Laukkonen oli monta kertaa jälestäpäin lausunut, että hän kysymyksessä olevissa häissä ei ollut nähnyt Paavo Ruotsalaista juovuksissa. Sekä Heikki Pitkänen, jonka kodissa mainittu nainen vuosina 1847-49 oli oleskellut, että Juho ja Pietari Pitkänen vakuuttivat sitäpaitsi, että hän lapsuudesta oli ollut vähämielinen. Sanotut todistukset olivat annetut valanvelvoituksella.