"Rakkaat Ystävät!

"Minä tulen teidän tykönne, talonpojan sääty, lyhykäisellä kysymyksellä: mikä on syy siihen, etteivät kaikki heränneet tule autuaiksi? Minä luulen suurimmaksi syyksi tämän: jos kohta he ovat heränneet, eivät ole he ahtaasta portista tulleet sisälle, joka on kohta alkupäässä elämän tietä. — Nyt seuraa kysymys: minkä tähden he eivät ole tulleet ahtaasta portista sisälle, vaikka he ovat herätetyt? Syy siihen on se, että tämä kansa on niskuri-kansa. Näille tapahtuu, niinkuin Mooseksen aikana niille, jotka vastoin Jumalan kieltoa rupesivat ryykäämään Kaanain maalle ilman Herran johdatusta. Talonpojansääty on tänä aikana samaa mieltä. Nyt tulee kysymys: kuinka mahtaa tämä heidän seassansa tapahtua? Se tapahtuu tällä tavalla: kun he ovat herätetyt pimeydestä valkeuteen, nim. syntiensä tuntoon, niin he ovat nöyrät ja katuvaiset, niinkuin Bunyan heistä kirjoittaa: 'koska helvetin liekki lyöpi heitä ympäri korvia, niin he ovat katuvaiset'. Mikä on syy siihen? Kun lain tuomiot katoavat vähemmiksi omassa tunnossa, ottavat he, niinkuin itsekunkin pitääkin, elämän vanhurskaudesta vaaria, jonka nyt pitäisi seuraaman heidän luultua uskoansa, mutta kun elämän vanhurskaus ei menesty valaistun tunnon jälkeen, niin osa ihmisistä lankeaa tästä orjalliseen pelkoon, joka synnyttää heissä epäuskon; toinen osa, jolla on viisaampi järki, ovat surulliset kutsumisen ja nuhteen alla, vaan jokapäiväisessä elämässä ovat he kokonaan kevytmielisiä ja suruttomia. Minkätähden? Sentähden, etteivät tulleet ahtaasta portista sisälle, joka, niinkuin sanottiin, on elämän tien alkupäässä, josta Bunyan paljon puhuu ja Kristus itse sanoo: Monta on, jotka pyytävät ahtaasta portista sisälle mennä eivätkä taida (Luukk. 13: 24). Syy siihen on tuo edellä mainittu, että he lähtevät kesken pois parannuksen murheesta pyhiin harjoituksiin, mikä veisuulla, mikä rukouksella, ja näillä välikappaleilla tukahuttavat Jumalan vaikuttaman murheen, vaikka he ovat kasteenliiton rikkojat. Näiden välikappalten kautta kadotetaan nyt heissä oikea synnintunto, jota Jumala rupesi heissä alottamaan. Mutta onhan Suomessa nykyään heränneitä pappeja, eivätkö nämä voi heitä ojentaa? Eivät ensinkään, sillä nämä pettävät papit ja tulevat papin tykö niinkuin se kansa, joka jo vanhurskauden tehnyt on. He vaativat papilta ilahuttavaa ravintoa; herännyt pappi taas on armelias sydämestään, hän koettaa heitä lääkitä heidän orjallisessa murheessaan evankeliumin rieskalla, mutta sitä ei kauan kestä. Minkätähden ei? He eivät ole ahtaasta portista sisälle tulleet elämän tielle. — — — Nyt tulee uusi kysymys: mikä on se ahdas portti, josta raamattu niin paljon puhuu? Eikö tämä ole ahdas portti: kun syntinen näkee Jumalan vihan päällänsä ja on kasteen liiton rikkoja, eikö hänen tässä pidä mielellään seisoa Herran edessä kaikkien nuhteitten alla, kunnes hän sisällisesti saapi tuta, että hänellä on tuttava armo? Miksi eivät heränneet papit heille tätä neuvo? Se on syynä, että heillä on filosofian oppi esteenä. Nämä itse tietävät parhaiten, kuinka suuri työ on alentua ristin tielle, jota Kristuksen valtakunnan meno vaatii. Mutta minun tarkoitukseni ei ole puhua filosofeille eikä korkeasti oppineille; he tietävät itse parhaiten tiensä, onko se suora vai väärä. — — Mutta nyt tulee taas tässä uusi kysymys: tokko niille enää on ensinkään armoa, jotka ovat joutuneet edellämainittuihin erehdyksiin? Tähän vastaan: on suuri armo Herran oman lupauksen jälkeen. Jos he palajavat Herran tykö kaikesta sydämestä, niin Herra todistaa itse: jona päivänä tuo suurin syntinen tulee hänen tykönsä, ei pidä hänen ylitsekäymisiään muistettaman. Vapahtaja itse näytti lempeytensä ryövärille ristin päällä ja tuhlaajapojalle, kaikille pelkureille rohkaistukseksi. — — — Nyt sinä tahdot tietää yksinkertaista autuudenjärjestystä, sinä talonpojansääty, mutta minä vastaan sinulle lyhyesti: sinun pitää hankkia oikea tieto Jumalan sanasta tämän suuren valkeuden aikana, missä järjestyksessä Jumala tahtoo suurimmankin syntisen vanhurskaaksi tehdä; sinun pitää oppia tuntemaan Kristuksen lunastamisen syyt. Tästä lunastuksesta papit saarnata pauhaavat, mutta eivät sano koskaan oikeata alkua yksinkertaiselle talonpojansäädylle. Jos tahdomme oikean tiedon saada, täytyy meidän palata raamatun historiaan, jossa sanat kuuluvat: jona päivänä sinä syöt kielletyn puun hedelmästä, pitää sinun kuolemalla kuoleman. Kuinka kävi? Ihminen rikkoi eikä peljännyt Jumalan vanhurskasta vihaa. Sinä tahdot taas Jumalasta tietää, kun kirjoitetaan: Hän on laupias, eikö Hän samassa saattanut antaa Aatamille anteeksi hänen rikostaan? Ei Hän saattanut millään tavalla, rikkomatta omaa pyhyyttään. No, nyt Herra armahti Aatamia; vielä nyt luvattiin Kristus, joka maksoi vanhurskaan Jumalan edessä Aatamin vian. Nyt tulee kysymys: minkälainen on Kristus? Tämän olet, hyvä ystävä, jo hamasta lapsuudesta tietänyt ja rippikoulussa sitten oppinut. Kaikkivaltias itse antoi oman Poikansa, jonka piti kärsiä ja kuolla. Miksikä ei taitanut tätä paljas pyhä ihminen toimittaa? Velka oli niin suuri, niinkuin tiedät katkismuksesta. Tässä on nyt syy ja vika, jonkatähden ei meidän vanhurskautemme kelpaa Herran edessä: koska Aatamin vikaa ei kelvannut paljas ihminen maksamaan, niin ei kelpaa meidän pyhyytemme ensinkään ilman uutta syntymistä. Mutta tämän tiedon sinä pidät halpana, vaikka papit siitä niin paljon saarnata pauhaavat. — — — Nyt mahdat taas kysyä: mikä uusi syntyminen on? Ensimmäinen askel uuteen syntymiseen on tämänkaltainen: niin pian kuin tunnet omassatunnossasi, joko suuremmassa tahi vähemmässä mitassa: en minä tule onnelliseksi tässä tilassa, niin tiedä, että tämä on Jumalan kutsuminen. Anna sille kutsumiselle kunnia. Mutta millä tavalla sinä, joka olet hengellisesti kuollut, taidat sille kunnian antaa? Aseta Jumalan kaikkinäkeväisyys ymmärryksesi silmäin eteen; sinä et tunne häntä, mutta hän tuntee sinut. Ja jos et taida rukoilla niin, kuin sana vaatii, niin ikävöitse että Herra katsoisi armossa sinun puoleesi. Älä tässä luikertele sinne tänne, jos et mitään vastausta saa, vaan pitkitä niin kauan Herran edessä ikävöimistä, kuin saat sisällisesti tuta: nyt tohdin minä omistaa Kristuksen auttajakseni, vaikka olisin kuinka suuri syntinen. Tämä on nyt se, jota raamatussa sanotaan lapsen oikeudeksi. Ja jos Herra sitten näkee hyväksi antaa sinun pitemmältä viipyä murhehuoneessa, niin on sinulle tarpeellista, että alussa jo tulet perin pohjin tuntemaan turmeluksesi. Tästä murheesta sanoo Vapahtaja: autuaat ovat murheelliset, autuaat ovat hengellisesti vaivaiset (Math. 5: 3, 4). — Mutta miksi olet niin kärsimätön? Kun et mieltäsi myöten saa lohdutusta ja virvoitusta, niin lankeat kohta orjalliseen pelkoon, joka sitten synnyttää sinussa epäuskon. Ja tässä tilassa juokset apua etsimään ihmisiltä, etkä yksinkertaisuutta Vapahtajalta, vaikka yksinkertaisen tien jo olet alusta tiennyt. Sinä luettelet nyt oppineille kaikki omantuntosi kanteet ja petolliset juonet siinä tarkoituksessa, että sinun pitäisi heiltä sielun lepoa ja rauhaa saada, mutta nämä ovat yksin kaikkinäkevälle Vapahtajalle lueteltavat eikä ihmisille. Mutta te olette vastoin Jumalan varoitusta tehneet petollisen sydämenne itsellenne epäjumalaksi. Jos sydämestänne sattuisi nousemaan hyviä ajatuksia, silloin on teillä uskallusta Vapahtajan puoleen, mutta jos siitä nousee pahoja ajatuksia, niinkuin sydän on kaiken pahuuden pesä, niin tässä tilassa te piilottelette Herralta, niinkuin Aatami paratiisissa. Tässä tilassa te enemmän etsitte apua ihmisiltä kuin Jumalalta, niinkuin äsken sanottiin. Noh, neuvovathan oppineet teitä Kristuksen tykö; minkätähden se neuvo ei teitä auta? Se ei auta, ja syy siihen on se, että sen murheen, joka on Jumalan mielen jälkeen, teet epäuskoksi. Sentähden ei sinua virvoita, jos sata Vapahtajaa sinulle luvattaisiin. Lue apostolein kirjoituksia, joissa on näin kirjoitettu: että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset, niin katsokaa, kuinka suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut (2 Kor. 7: 11). — — — Nyt käännyn minä, rakkaat ystävät, suuressa heikkoudessa teidän puoleenne. Minua vaivaavat kaikki nämä kiusaukset, joista minä teitä nuhtelin, mutta minä en ole ruvennut näitten kiusausten orjaksi. Minä olen katsonut vanhain pyhäin esimerkkiä, joita Herran on täytynyt kurittaa lihan kuolettamiseksi. He ovat harjoittaneet uskoa Jumalan puoleen ja ovat kirjoittaneet tämänkaltaisen todistuksen: vaikka Herra minut tappaisi, enkö minä vielä sittenkin toivoisi (Job 13: 15). Tämä on heidän todistuksensa. Minä soisin sen yltävilleni, että te kernaammin julkisesti menisitte maailman puoleen, koska ette tyydy ristin tiehen. Näitä rivejä en ole tahtonut, rakkaat ystävät, teille millään tavalla loukkaukseksi kirjoittaa, vaan näyttääkseni teille myötäsyntynyttä hitauttanne ja kuinka vähän te tahdotte rakastaa hengellisiä kirjoja, joissa on meille kaikille yksinkertainen tie kirjoitettu, niinkuin Fresenius-vainajankin kirjoissa on kaikki, mitä kristityn tarvitsee tietää. Ja nyt sanon minä lopuksi teille: nöyryyttäkää itsenne Jumalan voimallisen käden alle, että hän teitä ajallansa korottaisi, niinkuin hän luvannut on. Jääkää hyvästi, rakkaat kanssaveljet, sen Herran haltuun, joka teidät on herättänyt".

Niinkuin ennen olemme huomauttaneet, ei Ruotsalainen voinut kirjoittajalleen niin ajatuksiansa sanella, kuin hän vapaasti puhuessaan ne julki lausui. Mutta jos ylläolevan kirjoituksen muoto siitäkin syystä on puutteellinen, sisältää se siksi paljon syviä totuuksia, että olemme tahtoneet sen kokonaisuudessaan tähän ottaa. Sitäpaitsi on tämän kirjoituksen historiallinen merkitys siksi suuri, että se siitäkin syystä ansaitsee tulla yleisemmin tunnetuksi. Samalla kuvaa se Ruotsalaisen suhdetta heränneisiin, selvään osoittaen, miten tottunut hän oli pitämään itseään heränneitten johtajana. Oppineisiin ystäviinsäkin nähden esiintyi hän yhtä varmana neuvonantajana, peittelemättä sanoen heille ajatuksensa. Niinpä kirjoitti hän esim. vielä v. 1848 ystävälleen J. I. Berghille, joka jonkun sairauden aikana oli joutunut sisällisiin ahdistuksiin ja pyysi häneltä neuvoa: "— — — Kun järjen viisaus on korkeimmilleen harjoitettu, niin se on Kristuksen pahin vihollinen. Miksikä, hyvä ystävä, olet nyt rohjennut vastoin raamattua filosofian viisaudella tukkia sitä yksinkertaista tietä. — — — Lue nyt, rakas ystävä, uudestaan pyhää raamattua, jossa sanat kuuluvat: joka opin kautta on viisas, tulkoon ensin tyhmäksi, että sitten viisaammaksi tulisi. — Ja nyt, rakas ystävä, Herra teille näytti sairautenne aikana, kuinka teidän saatu viisautenne on vienyt teidät moneen tarpeettomaan asiaan, joita ei teidän uskonne ja kristillisyytenne olisi ollenkaan kestänyt".

Loppuun asti oli Paavo Ruotsalaisen auktoriteetti tavattoman suuri. Sentähden sai hän miltei vastustamatta arvostella semmoisiakin asioita ystäviensä elämässä, joita hän ei ymmärtänyt. Tuo ei ollut hyödyksi hänelle eikä hänen ystävilleen. Mutta pelastuksen Jumala ei laskenut tätä suurta asettaan ylpeyden kukkuloilla hukkumaan, vaan painoi hänet ulkonaisten ja sisällisten kärsimysten kautta itsekieltämisen ja nöyryyden laaksoon, siellä harjoittaakseen hänen uskoaan viimeistä voittoaan voittamaan. Suuren merkityksensä herännäisyyden historiassa säilytti vielä näinäkin aikoina Iisalmi. Tärkeämpi kuin ehkä milloinkaan ennen oli nyttemmin, kun Paavo ei enää jaksanut läheisimmissäkään seurakunnissa käydä, L. J. Niskasen tehtävä Pohjois-Savon heränneitten johtamisessa. Sekä Iisalmessa että siihen kuuluvissa Lapinlahden ja Kiuruveden kappeliseurakunnissa oli heidän lukunsa suuri, mutta, niinkuin jo tiedämme, olivat he vanhoista ajoista uskonnollisuudessaan hieman huikenteleviakin, jonka tähden johtajan asema heidän keskuudessaan ei suinkaan ollut helppoa. Tunnustettava on myöskin, ettei L. J. Niskanen kaiken lahjakkuutensa uhallakaan aina pystynyt arvoaan ylläpitämään, varsinkaan ei silloin, kun hänen täytyi ominpäin toimia. Apumiehekseen sai hän näinä aikoina Juhana Poikosen, joka noin v. 1846 muutti Kerimäeltä Iisalmeen. Mitään erimielisyyttä hänen ja Niskasen välillä ei enää näy syntyneen, eikä Ruotsalainenkaan häntä näinä aikoina moittinut. Näyttää, kuin olisivat Ruotsalaisen ja Niskasen epäluulot Poikosesta aiheutuneet viimemainitun kadehtijain juoruista. Muutoin on huomattava, ettei mikään eripuraisuus 1840-luvun viime vuosina eikä seuraavankaan vuosikymmenen alussa häirinnyt Pohjois-Savon herännäisyyttä. Tästä sanoo esim. Poikonen muistokirjassaan: "Silloin olivat kaikki heränneet niissä seurakunnissa yksimieliset, niinkauan kuin ukko Paavo eli". — Juhlahetkiä Iisalmen heränneille olivat ne ajat, jolloin J. I. Bergh Kuopiosta kävi heitä tervehtimässä. Vieläkin muistavat silloisten heränneitten lapset kuulleensa kertomuksia Berghin käynneistä täällä. Varsinkin yksi semmoinen kertomus on säilynyt. Se kuuluu: "Kuopion Bergh kulki täällä kerran kesällä jalan salojen poikki seuratalosta toiseen. Suuri kansanjoukko seurasi häntä. Tie kulki harjun yli. Kun sille noustiin, sanoi Bergh: rukoillaan täällä. Hän polvistui ja kansa hänen kanssaan, ja niin voimallinen oli hänen rukouksensa, että koko harju liikkui". [Paimenmuisto; Kuopion tuomiokunnan pöytäkirjat (1848 — 50); Kertoneet K. A. Malmberg, B. K. Sarlin, Albertina Nenonen, Kusti Niskanen; Poikosen elämäkerta; K. R. Petterssonin kirje Edvard Svahnille 9/1 1847; Paavo Ruotsalaisen kirje J. I. Berghille 27/10 1848 (käsialasta päättäen Landgrenin kirjoittama, painettu Akiander VI s. 141-142).]

Tosi hyvän ja luotettavan johtajan saivat näiden seutujen heränneet, kun J. J. Rahm v. 1849 tuli Kiuruveden kappalaiseksi. Niinkuin tiedämme (katso II, 422), oli hän jo nuorena pappina voittanut Helsingin heränneitten sydämet. Palveltuaan sittemmin 7 vuotta verrattain kylmillä seuduilla (Rautalammella ja Korpilahdella), pääsi hän yllämainittuna vuonna papiksi seurakuntaan, joka oivalsi, minkä hengen lapsi hän oli, ja kätki kiitollisiin sydämiin hänen hyvät opetuksensa. Rahm oli vilpitön, hiljainen ja tasapuolinen, mutta samalla luja vakaumuksen mies. Mainitsemista ansaitsee myöskin, että hänellä oli hyvät tiedot, paremmat kuin useimmilla muilla sen ajan heränneillä papeilla. Mutta yksinkertaista oli hänen saarnansa. Sen pääneuvona oli, miten syntisen tulee kääntyä Kristuksen tykö apua saadakseen. Rahmin ääntä ei kuultu semmoisissa suurissa seuroissa, missä muita puhujia esiintyi. Hän oli siksi nöyrä, että hän aina luovutti puhevuoron muille. Ehkä oli siihen syynä sekin, että hän osasi suomea verrattain huonosti. Paremmin kuin useimmat muut heränneetkin käsitti hän Paavo Ruotsalaisen syvällisen luonteen ja hänen rikkaat, Pyhän hengen koulussa saavuttamansa kokemukset, ollen aina hänen vilpittömimpiä ystäviään, ja kävi, Kiuruvedelle muutettuaan, usein hänen luonaan. Paavo puolestaan piti häntä suuressa arvossa. Muihinkin Savon-puolen johtomiehiin oli Rahm likeisissä suhteissa. Niinpä kävi hän usein Lagusta tervehtimässä, vaikka hänen jalan täytyi hänen luoksensa kulkea, maantietä kun siihen aikaan ei vielä löytynyt Kiuruveden ja Pyhäjärven välillä. — Muitakin Savon-puolen heränneitä tapaamme näinä aikoina Laguksen vieraina Pyhäjärvellä. Yksi näitä oli L. J. Niskanen. Mutta niin usein kuin ennen eivät Savon herännäisyyden merkkimiehet enää Pohjanmaalla käyneet. [Paimenmuisto; Paavo Ruotsalainen, Muuan sana; kert. Kiuruveden vanhat heränneet, Kusti Niskanen, J. Schwartzberg y.m.; L. J. Niskasen kirje J. f. Berghille 30/4 1845.]

VIII.

Silmäys Hämeen ja Satakunnan herännäisyyteen 1840-luvun lopussa.

Laajalle levinnyt oli Keski-Suomessa se Renqvistin hengen leimaa kantava herännäisyys, jonka vaikutusta Etelä-Savon kansaan vasta olemme silmäilleet. Mutta jota enemmän Mikkelin ja Joutsan seuduilta siirrymme länteen päin, sitä pienemmissä ryhmissä tämä liike esiintyy. Niin Laukaassa, Petäjävedellä, Korpilahdella, Jämsässä y.m. Yhteisiä kokouksia nämä hiljaiset heränneet kyllä pitivät jonkun samanmielisen ystävän kodissa, mutta kokouspaikkoja oli harvassa ja niihin kokoontuneiden luku siksi pieni, että tuommoisetkin tilaisuudet pikemmin kantoivat kotihartauden, kuin varsinaisten hartausseurojen leimaa. Vilkas kirjeenvaihto Renqvistin kanssa osoittaa, että häntä pidettiin hengellisenä isänä. Että kuitenkin pietismin tunnettu "ecclesiola in ecclesia"-aate näissäkin yksinään olevissa heränneissä saavutti täyden tunnustuksen, näkyy siitäkin, että he tiesivät, missä heidän hengenheimolaisiaan eri osissa maata löytyi, sekä matkoillaan etsivät näiden seuraa. Niinpä esim. vastamainittujen Koillis-Hämeen pitäjien rukoilijat käydessään Tampereella ahkeraan seurustelivat sikäläisten renqvistiläisten kanssa, samoinkuin he mennen tullen matkalla poikkesivat niihin taloihin, joissa samanmielisiä ystäviä löytyi. Helposti ymmärrettävistä syistä ei ero muun herännäisyyden ja renqvistiläisyyden välillä täällä ollut läheskään niin jyrkkä, kuin esim. Savossa. Niinpä esim. ennen (II, 427) mainitun Simo Lindströmin kotiin Orivedellä matkalla Tampereelle poikkesi kumpaankin suuntaan kuuluvia heränneitä Keski-Hämeestä sekä Pohjan puolelta, mutta heidän välillään ei mitään riitoja syntynyt. Pohjanmaan herännäisyys näkyy kuitenkin siellä saavuttaneen enemmän kannatusta kuin tuo toinen suunta. Liikkeen sikäläisistä edustajista oli eniten tunnettu talollinen Emanuel Juhonpoika Saarikko, jonka kodissa seuroja usein pidettiin. Näitä hänen toimeenpanemiaan hartauskokouksia viranomaiset koettivat kiellettyinä estää, jonka vuoksi Saarikon ystävät alkoivat pitää niitä ainoastaan perhejuhlien yhteydessä.

Keski-Hämeen herännäisyyden ehkä huomattavin paikka oli ennen (II, 430) mainitun Humalojan Humaloja-niminen metsätorppa Pälkäneellä lähellä Sahalahden, Kuhmalahden ja Luopioisten rajaa. Sinne kokoontuivat näiden seutujen heränneet 1840-luvulta alkaen seuroja pitämään. Humalojan apumiehenä esiintyi seuroissa hänen naapurinsa torppari Paavali Urkko sekä myöhempinä aikoina Jeremias Ahtiainen. Niihin aikoihin, jolloin Renqvist kirjoitti "Väärän opin kauhistus"-kirjansa, asettui Humaloja jyrkästi hänen kannalleen. Tätä katsantotapaa hänessä ja hänen seuroissaan käyneissä vahvisti Tampereen läheisyys, he kun usein tapasivat siellä asuvia renqvistiläisiä. Näistä oli kyllä esim. neiti Katariina Ekblom 1840-luvun alussa vielä ollut ystävällisessä kirjeenvaihdossa esim. Bergroth-veljesten kanssa kirjojen levittämisestä y.m., mutta hän, samoinkuin tehtaanjohtaja Ferd. Uhde y.m. heidän ystävänsä olivat niinikään yhä jyrkemmin eronneet Jos. Grönbergistä ja muista Pohjanmaalta tulleen herännäisyyden kannattajista ja he olivat hyvin ahkerassa kirjeenvaihdossa Renqvistin kanssa, jonka vuoksi kummankin suunnan välinen juopa näillä seuduin väkisinkin alkoi näkyä. Usein kävi Tampereella myöskin Lounais-Suomen rukoilijoita, joiden vastenmielisyys Ruotsalaista ja hänen hengenheimolaisiaan kohtaan jo varhaisempina aikoinakin oli suuri. Molemminpuolinen vikoileminen esti herännäisyysliikkeen elpymistä Tampereen tienoilla, jotapaitsi on huomattava, että hedbergiläinenkin suunta samaan aikaan alkoi voittaa alaa näilläkin seuduilla, vetäen lippunsa alle kaikki heränneetkin, joilla ei ollut vakaata pietististä pohjaa. Huomattava on, että Renqvistin hengenheimolaisissa Keski-Hämeessä siellä täällä alkaa näkyä siksi paljon evankelisen suunnan sukulaisuutta, että herännäisyyden leima heissä paikoin käypi hyvinkin epäselväksi.

Eteläänpäin ei Humalojan edustama liike lie päässyt paljon leviämään. Hämeenlinnassa löytyi 1840-luvun loppupuolella heränneitä, mutta nämä olivat liittyneet varsinaiseen pietismiin. Ahkeraan tekivät he matkoja Kalvolaan, missä herätyksiä siihen aikaan tapahtui parin Ruotsalaisen suuntaan kuuluvan papin kautta. Toinen, näistä oli Lauri Kustaa Vilhelm Törnvall, joka oli kirkkoherransijaisena viimemainitussa seurakunnassa v. 1846-1851, toinen, joka kuitenkin vaikutti täällä vain muutamia kuukausia, Pohjanmaan herännäisyyden vaiheissa tunnettu Antti Oskar Törnudd. Mitään suurempaa ja pysyväistä liikettä viimemainituissa seurakunnissa ei tapahtunut. Sitävastoin löytyi "körttiläisiä" verraten paljon Lammilla ja Koskella.