"Nämät tarkoin tunnetahan
Kereteiksi kutsuttavat
Varsin vuoksi vaattehensa:
Niill' on pitkät körttiröijyt,
Körtin liepehet leveät,
Lerkut körtin liepehessä.
Se on puku poikasilla
Mikä uljailla ukoilla,
Sama tyyli tyttärillä,
Mikä muoreilla mokoma.
Tämä on Paavolta pakotus,
Varoitus ukon vakainen,
Että puku pitää olla
Ennen muuta muutettuna:
Hame nauhoilla nivottu
Tahi vyöllä vyötettynä."
"Vaikka ovat olevinansa
Muita paljoa paremmat,
Puhtahammat ja pyhemmät,
Ovat kuitenkin samassa
Pahemmat Phariseukset.
Julki temppelissä Jumalan
Vielä muita mullisten
Karsahasti katselevat."
Kirjoitus, joka on "lähetetty", päättyy kuuteen suorasanaisesti esitettyyn kysymykseen, joiden tarkoituksena on tehdä turhiksi, vieläpä moitittaviksi leimata kaikki heränneitten pyrinnöt ja riennot. Kysymykset kuuluvat: 1) "Minkätähden kokoontuvat kerettiläiset senkin seitsemästä pitäjästä, kuka kutsuttuna, kuka kutsumatta toisiinsa häihin, ristiäisiin, maahan paniaisiin; onko se itse toimituksen tähden, taikka eikö ennemmin tahdota toimituksen nimellä ja varjolla esivallan kieltoa semmoisista kokouksista kavaluudella kiertää?" 2) "Minkätähden on pyhä raamattu harvoin, jos milloinkaan, kerettiläisten kokouksissa nähtävänä; luullaanko 'Siionin virren', 'Armon järjestyksen' ja vanhain postillain tekijöiden taitavan paremmin neuvoa ihmistä autuuden tielle, kuin Jumala itse sanassaan on tehnyt, vai olisiko se syynä, että mainituissa kerettiläisten kirjoissa vedettäisiin ihmistä raamatun osoittamalta tieltä sille harhapolulle, jota kerettiläisten päämiehet pitävät oikeana?" 3) "Mistä on useimmilla kerettiläisten päämiehillä todistus siihen, että he ovat kutsutut toisia ihmisiä autuudenasioissa johdattamaan, ja eikö itse ruma henki voisi samallaisia todistuksia, kuin hekin, kutsumuksestansa tässä asiassa antaa?" 4) "Ymmärretäänkö Jumalan sanassa maailmalla kaikkea pahaa, mitä maailmassa tapahtuu, vai kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät kuulu kerettiläisten joukkoon?" 5) "Kumpi on parempi, käydä tavallisissa maallisissa seuroissa ja huvituksissa eikä sentähden pitää itseänsä muita niissä käymättömiä ihmisiä parempana, ennemmin huonompana, jos jotakin tärkeätä aikaa niissä kului hukkaan, taikka ajasta ja töiden kiiruusta huolimatta juosta kerettiläisten seuroissa lukemassa, veisaamassa, maailmaa panettelemassa ja tuomitsemassa ja luulla itseänsä sentähden paljonkin muita ihmisiä paremmaksi?" 6) "Kumpi on oikeampi: kohdella kaikkia ihmisiä kuin veljiä ja sisaria, taikka lyöttäytyä johonkuhun eriseuraan eikä muista siihen kuulumattomista ihmisistä pitää suuresti muuta lukua, kuin suoda heidätkin seuraansa taikka voittaa jotakin omaa etua heidän kauttansa, se on, pitää heitä oman maallisen elämänsä välikappaleina?"
Senkin, mikä näissä huomautuksissa olisi ollut omiaan huomauttamaan heränneille muutamia heidän piireissään vallitsevia epäkohtia, teki tietysti kirjoituksen kauttaaltaan maailmanmielisen ja vikoilevan hengen tähden aivan vastakkaisen vaikutuksen varsinkin heränneeseen kansaan. "Semmoinen on maailma", sanottiin täydellä syyllä, ja ainakin ulkonainen ero siitä tuli yhä jyrkemmäksi varsinkin niillä seuduin, missä heränneitten luku oli suuri.
Hedbergin vuodesta 1850 toimittamassa "Kristillisiä Sanomia"-nimisessä lehdessä olleiden kirjoitusten johdosta ilmestyi muissa lehdissä arvosteluja, jotka, samalla kuin ne moittivat evankelista suuntaa, sisälsivät syytöksiä herännäisyyttäkin vastaan, jolla yhteisellä nimellä siihen aikaan vielä kumpaakin suuntaa sekä Renqvistin edustamaa liikettä nimitettiin. Semmoisia kirjoituksia näkyi "Suomettaressa" vuosina 1850 ja 1851 muun ohessa lähetystoimen johdosta, johon kysymykseen nähden heränneitä syytettiin leväperäisyydestä. Tuo tavallinen syytös heränneitten eristetystä asemasta heidän sivistymättömyydestään ja opinhalun puutteesta ei näistäkään kirjoituksista puutu. Niinpä sanotaan esim. (1851 n:o 32): "Ei Jesuskaan hyväksynyt sitä fariseusten oppia, ettei samarialaisten, publikaanien ja syntisten kanssa saa pitää kanssakäymistä. — — — — Kuta enemmän hengellisen ja maallisen valistuksen valkeus levenee, sitä enemmän hälvenee herännäisyys tyhjään ja kestää viimeksi ainoastaan niiden joukossa, joita valistus ei vielä ole hellyttänyt." Miten vapaamielinen tämänkin kirjoituksen sepittäjä tahtoo olla, näkyy siitäkin, että hän on vihoissaan "Kristillisten sanomain" hylkäävästä arvostelusta lutherilaisten ja reformeerattujen unioonista v. 1830. Pari viikkoa aikaisemmin kirjoittaa muuan "Suomettaren ystävä" samassa lehdessä heränneitten puvusta, jota hän moittii. Kysymykseensä, minkä tähden he välttävät "koreita vaatteita", kertoo hän saaneensa sen vastauksen, että "koreiden vaatteiden sisällä ei voi asua puhdas ja virheetön sydän, vaan ainoastaan ylpeys, häijyys, himo, halu, y.m.s." Tämän johdosta lausuu kirjoittaja: "Tähän eivät vaatteet voi olla syypäät, sillä silloinhan kauniit kukkasetkin olisivat syylliset, joita kasvaa niin heränneiden kuin suruttomainkin ikkunoilla ja niityillä."
Olemme nähneet, että herännäisyyttä oli ruvettu käsittelemään myöskin kaunokirjallisissa julkaisuissa. Edellisten lisäksi mainittakoon vielä näinä aikoina ilmestyneet "En finnes fantasier" (Suomalaisen mielikuvituksia) ja "Pietisterne" (Pietistat). Ensinmainitun julkaisun johdosta, jota Snellmanin "Litteraturblad" heränneille verrattain myötätuntoisessa kirjoituksessa oli ilmoittanut, sai "Åbo Underrättelser'issä" ankaran arvostelun osakseen. Kirjoituksessa, joka on "lähetetty", sanotaan muun ohessa: "Se joka ryhtyy kuvaamaan pietistoja, on velvollinen tarkastamaan heidän uskoansa ja tarkoin tutkimaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa periaatteita ja hänen tulee koettaa oppia tuntemaan heidän keskinäistä elämäänsä". Huomauttaen, miten sokeasti moni kiittää ajan valistusta näkemättä, kuinka vähän ihmiset yleensä käsittävät syvempää uskonnollisuutta, sekä tunnustaen muutamia pietismin "varjopuolia", ("muiden tuomitseminen", "riippuvaisuus toisistaan", "tieteen ja taiteen halveksiminen", "tiheät matkustukset", "omituiset vaatteet" y.m.), jatkaa lähettäjä: "Olemmeko sentähden oikeutetut tuomiten hylkäämään heitä? Emme voi pitää sitä muuna kuin pelkkänä loruna, kun heistä koetetaan tehdä mitä paatuneimpia ihmisiä, joille kristinusko on vain naamari alhaisten vaikuttimien salaamiseksi. Tiedämmehän, että pietistain joukossa löytyy monta, jotka ylenkatsovat sitäkin arvoa, minkä nero ja tiedot heille olisivat voineet suoda." Kirjoitus, joka on harvinaisen myötätuntoinen heränneille, on silminnähtävästi lähtenyt jonkun liikkeen ulkopuolella olevan kynästä. — Myös "Pietisterne" saa sanomalehdissä osakseen moitettakin, miten suurella vahingonilolla moni herännäisyyden vastustaja kirjaa sitten lukikin. Niinpä lausuu siitä Morgonbladet 14/5 1849: "Tekijä on käyttänyt suuren osan mielikuvituksestaan kuvaamaan ei pietismiä, vaan sen väärinkäytöksiä".
Näemme siis, että sanomalehdistökin, miten vieras se miltei poikkeuksetta oli pietismin hengelle ja heränneitten koko katsantotavalle, siellä täällä alkoi tunnustaa tämän liikkeen suurta merkitystä kansamme siveelliselle ja henkiselle kehitykselle. Mutta suuri yleisö luki tietysti paljon kernaammin niitä moittivia kirjoja ja kirjoituksia, joilla koetettiin mustata liikettä ja sen edustajia. Tämmöiset julkaisut saivat monessa paikoin aikaan mitä hurjimpia syytöksiä pietistoja vastaan. Niinpä soimattiin v. 1850 Jaakkimassa J. F. Berghiä ja hänen omaisiaan kirjeiden avaamisesta, postimerkkien anastamisesta y.m. silminnähtävästi vasta ilmestyneen "Pietisterne"-novellin kiihottavien kuvausten johdosta.
Vuonna 1851 ilmestyi Falunissa näytelmän muodossa kirjoitettu kirjanen "Satans raseri i den kristna verlden" (Saatanan vimma kristityssä maailmassa). Esipuheena ovat aluksi muutamat Lutherin sanat saatanan ja hänen tahtoaan noudattavien pahojen henkien hävitystyöstä maailmassa. Näihin sanoihin liittyen selittää tekijä lyhyesti, miksi hän on pukenut herätyshuutonsa tuohon omituiseen muotoon. Hän lausuu: "Koska Aatamin lapset eivät tahdo uskoa niitä ääniä, jotka taivaasta ja maan päällä puhuvat, kuulkoot he vielä kerran, jos kohta turhaan, totuuden sielujemme vihollisen suusta; sillä hän tuntee autuuden järjestyksen paremmin kuin filosofimme ja korkeasti oppineet miehemme, vaikka hän käyttää tiedon ihmisten vahingoksi". Itse näytelmän sisältö ja tarkoitus näkyvät jo alkunäytöksestä, jossa pimeyden ruhtinas, palvelevia henkiään ja näiden ihmiselämästä tuotavia tietoja, odottaen, itsekseen puhuu:
"Että toki pitää löytyä yksi, joka on minua väkevämpi, korkea ja pyhä. Minä vihaan häntä, mutta minun täytyy kuitenkin hänen edessään vavista ja peljätä, ja minun lähes kuusituhatta vuotta kestäneen vaivani täytyy vielä lisääntyä. Tosin olen nyt astunut alas maan päälle suurella kiukulla, sillä minun aikani on lyhyt; mutta jos voisin kukistaa luojani hänen herruudestansa ja surmata ylösnousseen Kristuksen ja tyhjäksi tehdä Jumalan hengen armonvaikutukset sanan ja sakramenttien kautta — — — mutta, kirottu ijankaikkisesti, minä tahdon kuitenkin tehdä minkä voin, kostaakseni. Pimeys, kapina, uni, väärä oppi ja eripuraisuus, nämä aseet eivät ole pettäneet ja ne ovat paraikaa toimimassa. Pimeys, sillä ihmiset eivät usko, tunne ja tottele raamattua. — — — Kapina; minä tiedän että se, joka ei tottele laillista esivaltaansa, ei tottele eikä palvele kaikkivaltiasta. Uni, sinä hiljainen ase! Sinä hivelet piispojen ohimoita, seuraat pappia kirkkoon ja levität viileän, liehtovan siipesi hiljaa lunastettujen sielujen yli, jotka luulevat heillä olevan öljyä sammuneissa lampuissa. Kernaasti veisatkoon kristikunta: 'O Jumal', sinua kiitäm'. Kernaasti uskokoot ihmiset, että minä ja minun valtakuntani ovat voimattomat ja toimettomat: minä pilkkaan heitä kaikkia ja kysyn heiltä: miksi tulette tänne ikuiseen helvettiin, kuka käski teidän totella minua? Uni ja penseys! Te olette tuoneet useimmat verellä ostetut minun tyköni. Kun joku minun vihollisistani maan päällä julkisesti puhuu ja saarnaa tästä, niin pitävät oppineet hengelliset hallitsijat häntä eriseuraisena, sivistymättömänä ja vimmattuna; he tutkivat hänen puhettansa järjen ja runouden kannalta ja minun puolestani panevat papin pois viralta. Hyvä! Väärä oppi; kun minä valmistan helpotusta parannuksen tiellä petokseni kautta tahi viekottelen kansan pois Jumalan sanasta, niin minä kylvän hiekkaa heidän silmiinsä, ja he alkavat, vaikka hyvän varjon alla, uudelleen minua palvella. Eripuraisuus: tämä ase on kelvoton, niinkauan kuin elävän parannuksen tuli hehkuu ihmisten sydämissä; mutta niinpian kuin minä huomaan, että se on väsähtänyt, saavun heti paikalle ja avaan kansan silmät ulospäin näkemään toistensa vikoja ja ivaten toisiaan panettelemaan".
Näytelmä kuvaa tämän jälkeen, miten pahat henget tuovat ruhtinaalleen tietoja, mikä Kalajoen käräjiltä, mikä Paavo Ruotsalaista vastaan Tuusniemen käräjissä nostetusta syytöksestä, mikä Turun pappeinkokouksesta, mikä Hedbergin ja Renqvistin oppiriitojen vaiheista, mikä Euroopassa siihen aikaan liikkuvan kapinanhengen tuhotöistä, mikä pimeyden valtojen Suomen herännäisyydessä syntyvän uneliaisuuden, panettelemisen ja hajaantumisen aikaansaamista tuhotöistä y.m. Kirja tarjoaa lukijalle varsin huomattavia kuvauksia silloisista uskonnollisista oloista sekä monta hyvää opetusta, mutta kokonaisvaikutus on sangen vastenmielinen. Paitsi esityksen monesta syystä sopimatonta muotoa ja tekijän ylen rohkeaa kuvailemisintoa aloilla, joilla ei Jumalan sanan valo, vaan oma mielikuvitus saa häntä opastaa, loukkaa ehdottomasti jokaista vähänkään puolueetonta lukijaa ne häikäilemättömät, ijankaikkisen kadotuksen kuilua tavottelevat tuomiot, joista näytelmä on täynnä. Kirja, jonka nimilehdellä ei ole tekijän nimeä eikä muutakaan nimimerkkiä, on, niinkuin jo tyylikin selvään osoittaa, todistettavasti Jonas Laguksen kirjoittama. Siitäkin syystä ansaitsee se huomiota, jos kohta arvostelu ei voi koitua tekijälle kunniaksi. Mutta historiallisena asiakirjana ja herännäisyyden vaiheita kuvaavana todistuskappaleena on se, niinkuin jo olemme nähneet ja vasta saamme nähdä, tärkeä.